Revontulia magnetosfäärin raoista

Helmikuun poikkeuksellisen voimakas revontulitus johtui luultavasti Maan magneettikentän repeämistä, arvelevat tutkijat.

Värikkäät valoverhot aaltoilivat 14. helmikuuta Norjan tuntureiden yllä. Helmikuun voimakkaat revontulet yllättivät tutkijat, sillä niihin ei liittynyt yksittäistä auringonpurkausta.
Tommy Eliassen
Värikkäät valoverhot aaltoilivat 14. helmikuuta Norjan tuntureiden yllä. Helmikuun voimakkaat revontulet yllättivät tutkijat, sillä niihin ei liittynyt yksittäistä auringonpurkausta.

Avaruustutkijoiden mielestä viimeaikaiset valoilmiöt eivät johdu mistään yksittäisestä auringonpurkauksesta vaan tavallisista mutta silti kiehtovista "repeämistä" Maan magneettisessa suojakilvessä.

Repeämiä syntyy, kun Auringon magneettikentän voimaviivat ja Maan vastaavat viivat kohtaavat. Varautuneita aurinkohiukkasia voi silloin livahtaa tuntien ajan rakosten läpi, iskeytyä ilmakehän kaasuihin ja synnyttää häikäiseviä valoesityksiä.

Voimaviivat vaikuttavat usein toisiinsa silloin, kun Aurinko on erityisen aktiivinen, ja juuri sellainen Aurinko on ollut lähestyessään maksimiaan eli suunnilleen yksitoistavuotisen magneettisuussyklinsä huippua. Tällaiset huippukaudet voivat synnyttää useampia ja suurempia aurinkohiukkasvirtoja.

"Aktiivisuus on parhaillaan kiihtymässä, ja näitä geomagneettisia tapahtumia ja myrskyjä alkaa näkyä enemmän kuin viitenä viime vuonna", sanoo Harald Frey, Maan magneettikentän eli magnetosfäärin repeämien asiantuntija Kalifornian yliopistosta.