Tarinankertoja Eliza Fraser

Stirling Castle lähti vuonna 1836 kapteeni James Fraserin komennossa seilaamaan Sydneystä Singaporeen mukanaan 18 miehistön jäsentä ja matkustajaa, heidän joukossaan kapteenin vaimo Eliza. Kun laiva joitakin päiviä myöhemmin kiemurteli läpi Ison valliriutan sokkeloisten väylien, se puhkoi itsensä koralleihin ja alkoi upota. Matkustajat ja miehistö ahtautuivat kahteen pelastusveneeseen ja lähtivät kulkemaan rannikkoa etelään kohti satojen kilometrien päässä sijaitsevaa Moreton Bayn siirtokuntaa (nykyinen Brisbane).

torstai 23. syyskuuta 2010

Stirling Castle lähti vuonna 1836 kapteeni James Fraserin komennossa seilaamaan Sydneystä Singaporeen mukanaan 18 miehistön jäsentä ja matkustajaa, heidän joukossaan kapteenin vaimo Eliza. Kun laiva joitakin päiviä myöhemmin kiemurteli läpi Ison valliriutan sokkeloisten väylien, se puhkoi itsensä koralleihin ja alkoi upota. Matkustajat ja miehistö ahtautuivat kahteen pelastusveneeseen ja lähtivät kulkemaan rannikkoa etelään kohti satojen kilometrien päässä sijaitsevaa Moreton Bayn siirtokuntaa (nykyinen Brisbane). Matka oli raastava etenkin Elizalle, jonka kerrotaan olleen viimeisillään ja lopulta synnyttäneen vuotavassa veneessä. Pienokainen kuoli pian syntymänsä jälkeen.

Frasereitä kuljettaneen veneen kovia kokeneiden henkiinjääneiden asiat kääntyivät yhä huonommalle tolalle. Kun heidän heppoisen aluksensa merikelpoisuus heikkeni entisestään, toinen vene hylkäsi heidät ja purjehti pois. Yli kuukausi haaksirikon jälkeen heidän oli pakko rantautua saarelle, joka tunnettiin tuolloin nimellä Great Sandy Island eli ”Iso hiekkasaari”.

Maihinnousua seuranneista tapahtumista ei ole tarkkaa tietoa. Joidenkin kertomusten mukaan tulokkaat tekivät kauppaa butchullojen kanssa ja luopuivat vaatteistaan ruokaa vastaan. Toiset väittävät aboriginaalien riisuneen haaksirikkoutuneet ja kohdelleen heitä kuin orjia. Joka tapauksessa nälkä, taudit ja uupumus todennäköisesti tappoivat useimmat henkiinjääneistä, myös kapteeni Fraserin.

Eliza väitti myöhemmin, että hänet oli pantu pakkotyöhön eri puolille aboriginaalien leiriä keräämään polttopuita ja kaivamaan juuria. Sana hänen ahdingostaan kiiri lopulta Moreton Bayn viranomaisten korviin. Matkaan pantiin pelastusryhmä, ja irlantilainen rikollinen nimeltä John Graham, joka oli aiemmin pakoillut virkavaltaa syrjäseuduilla ja puhui aboriginaalien kieltä, neuvotteli Elizan vapaaksi.

Tarinan loppu seurailee keltaisen lehdistön hienoimpia perinteitä. Vain jokunen kuukausi pelastamisensa jälkeen Eliza tapasi toisen merikapteenin, meni tämän kanssa naimisiin ja muutti Englantiin. Siellä hänestä tuli Lontoon Hyde Parkin esiintyjä, joka kertoi yhä villimpiä tarinoita murhista, kidutuksista ja kannibalismista yleisölle kuudella pencellä per katsoja.

Elizan kannalta valitettavaa on, että uutuuden viehätys ei kestä kauaa, ja pian hän vaipuikin unohduksiin. Hänen sanotaan muuttaneen Uuteen-Seelantiin ja kuolleen liikenneonnettomuudessa Melbournen-matkalla vuonna 1858.

Eliza Fraserin kertomuksen oopperamaisuus ja vieraassa ympäristössä hengestään taistelleiden, sivistyksen pintakiillostaan riisuttujen eurooppalaisten runsas symboliikka tekivät vaikutuksen taiteilija Sidney Nolaniin, joka hyppäsi puutavaraproomun kyytiin nähdäkseen Frasersaaren omin silmin.

”Paikan psyyke on kouraissut minua syvältä”, hän kirjoitti ystävälle. Sen lumo säilyi Nolanin mukana loppuelämän ja innoitti hänet tekemään kaksi maalaussarjaa ja kymmeniä muita maalauksia. Nolan välitti innostuksensa ystävälleen Patrick Whitelle, nobelistikirjailijalle, joka vieraili saarella 1960-luvulla ja 1970-luvun alussa. White sijoitti sen alkukantaiseen erämaahan vuonna 1973 ilmestyneen romaaninsa Myrskyn silmä sekä teoksen A Fringe of Leaves, joka on fiktiivinen kuvaus Eliza Fraserin tarinasta.

Pensaiden ja hiekkaisten kallioiden peittämä saari ei vuonna 1770 tehnyt vaikutusta sitä laivastaan katselleeseen kapteeni Cookiin. Reilut 200 vuotta myöhemmin taiteilijat ja kirjailijat, tutkijat ja valtiomiehet näkivät Frasersaaressa sellaisia arvoja, että se julistettiin vuonna 1992 maailmanperintökohteeksi. Saari on muokannut australialaisten käsityksiä villistä luonnosta, ja nyt sitä tullaan ihailemaan laivalasteittain. Moista lopputulosta vaka vanha Beeral saattoi toivoakin lähettäessään Yindingien ja K’garin kaunistamaan maailmaa ikiaikoja sitten.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...