Lisää sananvaltaa omiin asioihin

Nykypäivän grönlantilaiset, kaikki 56 000, asuvat yhä kivisillä kaistaleilla jään ja meren välissä lähinnä muutamassa länsirannikon kaupungissa. Jäätiköt ja vuonojen pilkkoma rannikko tekevät teiden rakentamisesta mahdotonta, joten kaikki liikkuvat veneellä, helikopterilla, lentokoneella tai talvisaikaan koiravaljakolla. Yli neljännes grönlantilaisista, noin 15 500 ihmistä, asuu pääkaupunki Nuukissa vajaat 500 kilometriä sarvivalaantietä Qaqortoqista pohjoiseen.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Nykypäivän grönlantilaiset, kaikki 56 000, asuvat yhä kivisillä kaistaleilla jään ja meren välissä lähinnä muutamassa länsirannikon kaupungissa. Jäätiköt ja vuonojen pilkkoma rannikko tekevät teiden rakentamisesta mahdotonta, joten kaikki liikkuvat veneellä, helikopterilla, lentokoneella tai talvisaikaan koiravaljakolla. Yli neljännes grönlantilaisista, noin 15 500 ihmistä, asuu pääkaupunki Nuukissa vajaat 500 kilometriä sarvivalaantietä Qaqortoqista pohjoiseen.

Jos otetaan yksi osa sievää grönlantilaiskaupunkia vuonoineen ja vuoristotaustoineen ja sekoitetaan siihen ehkä neljä osaa neuvostotyylisiä betonimöhkäleitä, kahdet liikennevalot, jokapäiväiset liikenneruuhkat ja yhdeksän reiän golfkenttä, saadaan Nuuk. Hajanaiset ja rähjääntyneet asuinkerrostalot ovat peruja 1950- ja 1960-lukujen pakkomodernisointiohjelmasta, jossa Tanskan hallitus siirsi ihmisiä perinteisistä yhteisöistä muutamaan suurempaan kaupunkiin. Tarkoituksena oli parantaa koulu- ja terveyspalveluiden saatavuutta, alentaa kustannuksia ja tarjota työvoimaa turskanjalostukseen, joka oli vahvassa nousussa 1960-luvun alussa mutta romahti sittemmin. Jos toimet toivat etuja, ne toivat myös koko joukon sosiaalisia ongelmia – alkoholismia, rikkonaisia perheitä, itsemurhia – jotka riivaavat Grönlantia edelleen.

Tänä aamuna, kesän 2009 ensimmäisenä päivänä, Nuuk on kuitenkin riehakkaalla tuulella, sillä Grönlanti juhlii uuden aikakauden alkua. Saarelaiset äänestivät marraskuussa 2008 murskalukemin lisää itsenäisyyttä Tanskasta, joka on hallinnut Grönlantia tavalla tai toisella vuodesta 1721 lähtien. Muutoksesta on määrä tulla virallinen tänä aamuna seremoniassa, joka järjestetään Nuukin satamassa vanhan siirtomaakaupungin sydämessä. Tanskan kuningatar Margareeta II tunnustaa muodollisesti maansa ja paikallisten asukkaiden Kalaallit Nunaatiksi kutsuman saaren uudenlaisen suhteen.

Hoikka, poninhäntäinen 58-vuotias inuitti nimeltä Per Rosing johtaa Grönlannin kansalliskuoroa. ”Olen onnellinen, erittäin onnellinen”, hän sanoo ja panee käden sydämelleen, kun kävelemme suuren ihmisjoukon mukana kohti satamaa pitkin katuja, jotka ovat vielä märät edellisyönä sataneesta vedestä ja lumesta. Ihmisiä virtaa ulos Blok P:stä, Nuukin suurimmasta asuinkerrostalosta, jossa asuu suunnilleen yksi prosentti Grönlannin koko väestöstä.

Puolen kahdeksan aikaan väkeä on jo ripirinnan laiturilla. Lisää ihmisiä istuu satamaa ympäröivien vanhojen puutalojen katoilla, ja muutama seuraa tilannetta kajakeista peilityynen veden päältä. Seremonian alkajaisiksi kuoro laulaa Grönlannin kansallislaulun, Nunasput utoqqarsuanngoravitin – ”Meidän ikivanha maamme”. Rosing kääntyy väkijoukon puoleen ja innostaa kaikkia yhtymään lauluun. Tästä alkaen kalaallisut, eräs inuittimurre, syrjäyttää tanskan Grönlannin virallisena kielenä.

Hieman kello kahdeksan jälkeen perinteiseen inuittivaimon pukuun – punaisiin reisipituisiin hylkeennahkasaappaisiin, helmihuiviin ja hylkeenturkishousuihin – pukeutunut Tanskan kuningatar ojentaa uuden itsehallintolain Grönlannin parlamentin puhemiehelle Josef Tuusi Motzfeldtille. Väkijoukko hurraa, ja sataman yläpuoliselta mäeltä kajahtavan tykinlaukauksen lähettämä paineaalto käy lävitsemme kuin yhteinen adrenaliinipiikki.

Uuden sopimuksen mukaan Tanska hoitaa edelleen Grönlannin ulkopolitiikan ja vuosittaiset tukiaisetkin jatkuvat, mutta Grönlanti saa enemmän valtaa sisäisten asioidensa hoitamiseen ja etenkin laajojen kaivannaisvarojensa hallintaan. Ilman niitä Grönlannista ei ikimaailmassa voisi tulla taloudellisesti itsenäistä. Tällä hetkellä kalastus tuottaa noin 80 prosenttia Grönlannin vientituloista, ja tärkeimmät tuotteet ovat pohjankatkarapu ja grönlanninpallas. Pallaskannat ovat vakaat mutta katkarapumäärät pudonneet. Valtio-omisteinen kalastusyhtiö Royal Greenland tekee raskaita tappioita.

Täällä ”vaaleanpunaisena kultana” tunnettujen katkarapujen vähenemisen syyt ovat epäselvät. Søren Rysgaard, Nuukissa toimivan Grönlannin ilmastotutkimuskeskuksen johtaja, sanoo Grönlannin ilmaston muuttuvan paitsi lämpimämmäksi myös arvaamattomammaksi. Meren lämpeneminen on saattanut häiritä katkaravuntoukkien kuoriutumisen ja niiden syömän kasviplanktonin kukinnan keskinäistä ajoitusta, mutta varmuutta asiasta ei ole. Kalastajat toivovat turskan palaavaan vesien lämmetessä, mutta muutaman vuoden takaisen pienen nousun jälkeen niiden määrä on taas pudonnut.

”Grönlannin perinteinen elämäntapa perustui vakauteen”, Rysgaard sanoo. Lukuun ottamatta Etelä-Grönlantia, jota Atlantin myrskyt ovat aina pyyhkineet, ilmasto oli kammottavan kylmä mutta vain harvoin yllättävä. Valtava mannerjää ja sen synnyttämä kylmä, tiheä ilmamassa pitivät saaren sään suurelta osin vakaana. ”Talvella pystyi metsästämään tai kalastamaan rekikoirien avulla merijäällä. Kesällä pystyi metsästämään kajakista. Nyt Etelä-Grönlannille ominainen epävakaus on siirtymässä kohti pohjoista.”

47-vuotias grönlanninpallasta kalastava inuitti Johannes Mathæussen on nähnyt muutokset omin silmin. Hän asuu 300 kilometriä napapiirin pohjoispuolella Ilulissatissa (”jäävuoret” grönlanniksi), jossa on 4 500 ihmistä ja melkein yhtä monta rekikoiraa. Lähdimme kaupungin satamasta kesäkuun lopulla Mathæussenin 4,5 metrisellä moottoriveneellä, joka on tyypillinen paltaankalastajan vene, ja ohitimme ison katkaraputroolarin. Kesäkalastus sujuu täällä vielä hyvin, mutta talvista on tulossa pulmallisia.

”Kaksikymmentä vuotta sitten täältä pystyi talvella ajamaan autolla jäätä pitkin Diskon saarelle”, Mathæussen sanoo viittoillen noin 15 kilometrin päässä rannikosta sijaitsevan saaren suuntaan. ”Kymmenenä kahdestatoista viime vuodesta lahti ei ole jäätynyt umpeen koko talvena.” Silloin kun lahti vielä jäätyi, Mathæussen ja muut kalastajat valjastivat koiransa ja menivät pilkille 15 kilometrin päähän vuonolle. ”Kalastin yhden päivän ja yhden yön ja toin tullessani 100 tai 250 kiloa grönlanninpallasta. Nyt talvikalastus on vuonolla vaarallista raskaalla lastilla, koska jää on liian ohutta.”

Mathæussen ohjaa veneensä läpi rikkonaisen jääkanjonin, joka ajelehtii huomaamatta avomerta päin. Suurimmat jäävuoret yltävät 60 metrin korkeuteen ja raapivat pohjaa 180 metrin syvyydessä. Jokaisella vuorella on omat pinnanmuotonsa kukkuloineen, kielekkeineen, luolineen ja uomineen, joiden kupeet sulamisvedet ovat hioneet sileiksi. Kaikki tämä jää tulee Jakobshavn Isbræstä eli Sermeq Kujalleqista, ”eteläisestä jäätiköstä”, jonka kautta seitsemän prosenttia Grönlannin mannerjäästä laskee mereen ja joka synnyttää enemmän jäävuoria kuin mikään muu pohjoisen pallonpuoliskon jäätikkö. (Titanicin upottanut vuorikin oli luultavasti kotoisin täältä.) Viime vuosikymmenen aikana Sermeq Kujalleq on vetäytynyt yli 15 kilometriä sisemmäs. Se on Grönlannin suurin turistihoukutin: 19 375 ihmistä tuli vuonna 2008 jäätikön luo katsomaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Matkailu tulee silti vasta kaukana kalastuksen takana, sillä sesonki on lyhyt, majoitus tiukassa ja matkustaminen kallista.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...