Uusi tutkimus: Salamointi lisääntyy ilmaston lämmetessä

Äskettäin kehitetty tutkimusmenetelmä on tuonut aivan uutta tietoa ukonilmoista. On esimerkiksi selvinnyt, että maailmanlaajuisen ilmaston lämpenemisen vuoksi salamointi voi lisääntyä 50 prosenttia vuoteen 2100 mennessä.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Malli ennustaa salamoiden määrän Uudenlainen myrskynlaskentakaava voi tuoda lisävalaistusta myös salamointiin.

Tutkiessaan pilvien käyttäytymistä Kalifornian yliopiston David Romps kollegoineen kehitti omien sanojensa mukaan maailman tarkimman salamanennustusmenetelmän.

Sitten he laativat työkalulla ennusteen siitä, kuinka paljon salamointi kasvaa maapallon lämmetessä ja kuinka paljon enemmän maastopaloja salamat voisivat tulevaisuudessa aiheuttaa.

David Romps laski, kuinka usein salama iskee Jotta myrsky voisi muodostaa salamaksi kutsutun äkillisen sähköpurkauksen, sen pitää sisältää riittävästi nestemäistä vettä ja jäätä sekä niin vahvoja nousuvirtauksia, että ne molemmat pysyvät ilmassa.

Romps ajatteli, että jos hän pystyisi sijoittamaan nämä tekijät yhtälöön, hän voisi laskea myös salamoinnin määrän.

Hän kertoi mitatun sademäärän konvektiivisella potentiaalienergialla eli sillä, kuinka nopeasti myrskypilvi voi kohota.

Ilman lämpö on ukonilmojen polttoainetta Vuoden 2011 tietojen perusteella näin tehdyt laskelmat täsmäsivät salamoiden toteutuneisiin lukumääriin 77-prosenttisesti, kun tavanomaisella menetelmällä yllettiin vain 39 prosentin tarkkuuteen.

Lämpimään ilmaan mahtuu enemmän myrskyjä vauhdittavaa vesihöyryä kuin kylmään.

Rompsin mukaan salamoinnin määrä Yhdysvalloissa voi kasvaa 12 prosentilla kutakin lämpenemisastetta kohti, joten jos CO2-päästöt jatkuvat nykytasolla, salamointi voi lisääntyä 50 prosentilla vuoteen 2100 mennessä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...