Veden alla piilee jättimäisiä tulivuoria

Etelämantereen edustalta on löydetty valtava vedenalaisten tulivuorten ketju. Tulivuorten ympäristössä arvellaan elävän tähän asti tuntemattomia eläimiä.

maanantai 18. heinäkuuta 2011 teksti Richard A. Lovett, National Geographic News

Etelämantereen edustalta merestä on löytynyt jättimäinen tulivuoriketju.

British Antarctic Survey -tutkimuslaitoksen mukaan merenpohjasta erottuu kymmenisen huippua, joista jotkut ovat jopa 3 000 metrin korkuisia.

Tulivuoret sijaitsevat brittiläisten Etelä-Georgian saariryhmän ja Eteläisten Sandwichsaarien läheisyydessä. Niiden olemassaolo selvisi kuukauden mittaisen kartoitusretken aikana. Retken tavoitteena oli tuottaa tähän saakka tuntemattomasta 600 kilometriä pitkästä ja 150 kilometriä leveästä merenpohjan alueesta kolmiulotteinen kartta kaikuluotaimella.

”Tuntui uskomattomalta löytää ne", sanoo tutkimusretkelle osallistunut geologi ja vulkanologi Phil Leat. "Osa näistä tulivuorista oli meille täysin tuntemattomia."

Fujin korkuisia vuoria

Tutkijat olivat olettaneet alueelta löytyvän tulivuoria. Ensinnäkin Eteläisten Sandwichsaarten ympäristö on vulkaanisesti aktiivista ja toiseksi vuonna 1962 alueen ohi purjehtinut brittilaivaston alus löysi merestä kellumasta isoja hohkakiven kappaleita, jotka eivät voineet olla peräisin muualta kuin merenalaisesta tulivuorenpurkauksesta.

Silti tutkijoille oli täysi yllätys, että osa tulivuorista oli yhtä korkeita kuin Japanin korkein vuori, Fuji.

Tulivuorten korkeus voi tuottaa tutkijoille myös ikäviä yllätyksiä. Kaksi vuorista on niin korkeita, että niiden huiput ovat vain 70 metriä merenpinnan alapuolella ja ne sijaitsevat kohdassa, jossa karttojen mukaan on syvää merta.

"Näemme, että merenpohja kohoaa, mutta emme tiedä tarkalleen, kuinka korkeita vuoret ovat", selittää Phil Leat. "On pakko edetä varovasti."

"On kuitenkin todella jännittävää löytää tulivuori, josta ensinnäkään kukaan ei ole aiemmin tiennyt mitään ja joka lisäksi on todella isokokoinen."

Mahdollisuus löytää myös uusia lajeja

Tieteen näkökulmasta kyse on erittäin tärkeästä löydöstä. Samoin kuin romahtavat tulivuoret voivat maalla aiheuttaa laajoja maanvyörymiä (kuten St Helens -vuori Yhdysvalloissa) myös vedenalaiset vuoret voivat luhistuessaan aiheuttaa tsunamin.

Uudet tulivuoret eivät kuitenkaan muodosta kovin suurta uhkaa, koska "Eteläisillä Sandwichsaarilla ei asu ketään", muistuttaa Phil Leat. Niiden ansiosta voidaan kuitenkin tutkia, miten tulivuori voi saada aikaan tsunamin.

Toinen merkittävä seikka on se, että aktiiviset tulivuoret muodostavat merenpohjaan lämpimiä aukkoja, joiden ympärillä on otolliset olosuhteet elämälle. Osa tästä elämästä saattaa olla lajeja, joiden voitaisiin ajatella selviävän myös muilla taivaankappaleilla, kuten Jupiterin Europa-kuun lämpimien lähteiden ympäristössä.

Tulivuorten rosoiset seinämät tarjoavat lisäksi hyvän suojapaikan kaloille ja muille meren eläimille.

"Ne ovat kuin koralliriuttoja", sanoo Phil Leat.

"Ne eivät ole koralleja, mutta hyvä elinpaikka kuitenkin. Aiemmilla kerroilla, kun olemme päässeet tutkimaan tällaisia kohteita, olemme löytäneet uusia eliölajeja."

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...