Uusia haasteita

Hiottuaan taitonsa täydellisiksi Yosemitessa Hill siirtyi uusille näyttämöille ja voitti kymmeniä kilpailuja Euroopassa. Vuonna 1994 tuolloin 33-vuotias Hill palasi Yosemiteen mukanaan uskalias suunnitelma: El Capitanin Nose-reitin vapaanousu vuorokaudessa. ”Kaikki väittivät sitä mahdottomaksi”, Hill sanoo. ”Paitsi John.”

torstai 12. toukokuuta 2011

Hiottuaan taitonsa täydellisiksi Yosemitessa Hill siirtyi uusille näyttämöille ja voitti kymmeniä kilpailuja Euroopassa. Vuonna 1994 tuolloin 33-vuotias Hill palasi Yosemiteen mukanaan uskalias suunnitelma: El Capitanin Nose-reitin vapaanousu vuorokaudessa. ”Kaikki väittivät sitä mahdottomaksi”, Hill sanoo. ”Paitsi John.”

El Capia pitkin kulkeva 889-metrinen Nose on kenties maailman kuuluisin kalliokiipeilyreitti. Sen selvittämiseksi on väänneltävä käsiään ja jalkojaan, sormiaan ja varpaitaan tuskallisesti pystysuoriin rakoihin. Vuonna 1975 Long onnistui Jim Bridwellin ja Billy Westbayn kanssa ensimmäisenä kiipeämään Nosen yhdessä päivässä, joskin ryhmä turvautui teknisiin apuvälineisiin päästäkseen ohi nousun yläkolmanneksen alussa vaanivan Great Roof -kielekkeen.

Hill oli päättänyt selvittää Great Roofin vapaakiipeilyllä, joten hän tarrautui pienimpiinkin sormensijoihin ja roikkui ylösalaisin jalat sileällä seinämällä sätkien. Hän onnistui ”herkkien tai chi -tanssiaskelten” avulla kapuamaan Great Roofille lähinnä liikkumalla sivusuunnassa sormenpäidensä varassa. Hän pääsi El Capin huipulle 23 tunnissa – temppu on monien mielestä 1900-luvun lopun merkittävin kiipeilysaavutus.

Haaveena tietty reitti

Kaikki kiipeilijät taidoistaan riippumatta tulevat Yosemiteen haaveksien reitistä, jonka he haluavat kiivetä. Kun itse saavuin sinne ensimmäistä kertaa, mielessäni oli Sentinel Rockilla kulkeva Steck–Salathé-reitti, jossa on ahdettava koko ruumiinsa leveään halkeamaan. Valitettavasti seinämä osoittautui liian suureksi ja me liian kokemattomiksi. Luovutimme häpeällisesti jo puolivälissä.

Nyt, 30 vuotta myöhemmin, Dean Potter tarjoutuu kiipeämään sen kanssani. 38-vuotias Potter on yksi viimeisistä laaksossa vielä elävistä pitkätukkakapinallisista. Kiivas tarzanvartaloinen mies tunnetaan köydettömistä nousuista ja uhkarohkeista BASE-hypyistä, joita hän hyppii kielekkeiltä laskuvarjon kanssa. Potterilla on kuitenkin säännöt minua varten. En saa ottaa mukaan ruokaa tai juomaa, en selkäreppua tai sadetakkia, en edes kypärää. ”Se on ainoa tapa liikkua nopeasti”, hän sanoo.

Nopeus on uusi trendi

Nopeudesta on tullut uusien überkiipeilijöiden mantra.

Painon säästämiseksi Potter kulkee paljain jaloin myös ikävän lähestymisen läpi vesakon. Kun olemme saaneet tuskallisen tiukat kalliokiipeilykengät jalkaamme kallion juurella, setvimme köydet ja alamme kiivetä 457-metristä reittiä kuin apinat. Tungemme käsiä halkeamiin, puristaudumme piippujen läpi ja kapuamme seinämän ulkonemia pitkin kuin ne olisivat tikkaat. Pääsemme ylös alle neljässä tunnissa. Minusta tuntuu kuin olisimme suorastaan kiitäneet ylös, kunnes Potter kertoo sooloilevansa sen usein yhdessä tunnissa.

Tuollainen on trendi. Useimmat reitit ovat nyt tuttuja, ja varusteet ja taidot ovat kehittyneet suuresti. Niinpä nopeudesta on tullut tärkeä kiipeilijän taidon mittapuu. Kun Allen Steck ja John Salathé kiipesivät mukaansa nimetyn reitin ensimmäisinä vuonna 1950, heiltä meni siihen viisi päivää. Nosen ensinousu oli 47-päiväinen piiritys, jonka Warren Harding suoritti puolentoista vuoden aikana vuosina 1957–58. Nykyisin se kestää hitailta seurueilta kolmesta viiteen päivää, ja matkan aikana yövytään ”porttiksissa” eli riipputeltoissa; nopeat kiipeilijät suoriutuvat reitistä yhdessä päivässä. Ennätysaika on käsittämättömät kaksi tuntia 36 minuuttia ja 45 sekuntia, jonka saavuttivat viime marraskuussa Potter ja Sean ”Stanley” Leary.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...