Yosemite on kiipeilijöiden pyhiinvaelluskohde

Juuri tässä on Yosemiten taika: siellä syntyy sankareita. Kaikki itseään kunnioittavat kalliokiipeilijät, tulivat he sitten Alpeilta, Andeilta tai jostain aivan muualta, hinkuvat pyhiinvaellusmatkalle ”laaksoon” ottamaan mittaa sen jättiläisistä: El Capitanin kimmeltävä kalliotöyräs on niin valtava, että sen juurella kasvavat 30-metriset keltamännyt näyttävät pienoismalleilta; Cathedral Rocksin tumma linnoitus seisoo alati varjossa; Half Dome, graniittiomenan puolikas, kutsuu huimalla luoteisseinämällään maailman urheimpia kiipeilijöitä. Täällä kiipeäminen on siirtymisriitti.

torstai 12. toukokuuta 2011

Juuri tässä on Yosemiten taika: siellä syntyy sankareita.

Kaikki itseään kunnioittavat kalliokiipeilijät, tulivat he sitten Alpeilta, Andeilta tai jostain aivan muualta, hinkuvat pyhiinvaellusmatkalle ”laaksoon” ottamaan mittaa sen jättiläisistä: El Capitanin kimmeltävä kalliotöyräs on niin valtava, että sen juurella kasvavat 30-metriset keltamännyt näyttävät pienoismalleilta; Cathedral Rocksin tumma linnoitus seisoo alati varjossa; Half Dome, graniittiomenan puolikas, kutsuu huimalla luoteisseinämällään maailman urheimpia kiipeilijöitä. Täällä kiipeäminen on siirtymisriitti.

Hippien paratiisi: Camp 4

Minä tein ensimmäisen matkani laaksoon 1970-luvulla nälkäisenä teininä liftaten Wyomingista mukanani 20 dollarin seteli ja kiipeilyköysi. Olin varttunut Keskilännen tasangoilla ja testaillut taitojani Kalliovuorilla, joten kuvittelin olevani valmis. Farmariautolla kultaisennoutajansa kanssa lomaillut kolmilapsinen iowalaisperhe pudotti minut kyydistä El Capitanin varjossa aukeavalle niitylle, jolla seisoin niskat kenossa äimistellen varmasti 15 minuutin ajan.

Otin majapaikakseni Camp 4:n, Yosemiten pahamaineisen riehakkaan kiipeilijöiden leirintäalueen. Noihin aikoihin ”Nelosleiri” oli täynnä trumpettilahkeita ja helminauhoja, repeytyneitä telttoja ja kuluneita makuupusseja. Kiipeilijät olivat pitkätukkaisia, ankarasti juhlivia kapinallisia, jotka olivat koukussa suurten kallioiden huiputtamiseen ja riippumattomuuteen. Siksi he olivat myös puistonvartijoiden epäsuosiossa.

Kerran keskiyön aikaan, kun olimme juuri saaneet kavutuksi yhden seinämän, palasimme kaverieni kanssa leiriin ja huomasimme puistonvartijoiden takavarikoineen telttamme, koska olimme ylittäneet sallitun leiriytymisaikamme. Nukuimme tuon yön paljaalla maalla, ja siitä lähtien yövyimme makuupussien suojissa metsässä tai kallioiden välissä, ja sieltä palasimme seinämille ennen aamunkoittoa (moni tekee niin vieläkin). Hankimme rahaa keräämällä alumiinitölkkejä, elimme maapähkinävoilla ja halvalla oluella, eikä onnellisempaa elämää olisi voinut ollakaan.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...