Antarktis houkuttaa matkailijoita

Matkailijamäärien kasvu alkaa jo näkyä Antarktiksen herkässä luonnossa.

Matkailija Sean Farrell hyppää –1,1-asteiseen antarktiseen veteen ja ui takaisin alukselle niin nopeasti kuin pystyy.
Peter McBride
Matkailija Sean Farrell hyppää –1,1-asteiseen antarktiseen veteen ja ui takaisin alukselle niin nopeasti kuin pystyy.

Kun losangelesilainen asianajaja Sean Farrell sukelsi Antarktiksen niemimaata huuhtovaan hyiseen mereen vuonna 2007 (yllä), hän oli keskellä odotustensa maisemaa: silkkaa valkoista erämaata. Vuokraamallaan aluksella liikkunut Farrell näki kuitenkin aina muutaman päivän välein vilauksia matkailualuksista.

Etelämantereen matkailu on kasvanut viime vuosikymmenen aikana 250 prosenttia ja matkailijamäärä on kivunnut jo noin 46 000:een. Se on saanut Farrellin miettimään, olisiko valkoisen mantereen edun kannalta ollut sittenkin viisaampaa jäädä kotiin. ”Kaikki haluavat ihailla luonnon kauneutta, mutta jopa kaikkein valistuneimmatkin matkailijat jättävät jälkensä ympäristöön”, hän sanoo.

Saasteita ja ihmisvirtoja

Tähän saakka matkailuala on säädellyt itse itseään. Ohjesäännöt kieltävät yli 500 matkustajan aluksia rantautumasta Antarktikselle, eikä maihin saa nousta kerrallaan yli sataa ihmistä. Alusten kasvava määrä kuitenkin vaarantaa ympäristön.

Kun ikääntyvä Explorer upposi vuonna 2007, se jätti jälkeensä noin puolentoista kilometrin öljyvanan. Uusimmat risteilyalukset, joista osaan mahtuu yli tuhat matkustajaa, eivät kestä törmäyksiä merijäähän. Ympäristönsuojelijat vaativatkin matkailun hillitsemistä lakiteitse, joskin taloustilanne pitänee turismin aisoissa ainakin vielä tänä vuonna.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup