Epäreilu taistelu

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet ovat Maan pitkän historian aikana useinkin olleet nykyistä korkeampia, mutta ne ovat vain hyvin harvoin – jos koskaan – nousseet niin nopeasti kuin juuri nyt. Merten elämälle merkitystä lienee juuri muutoksen nopeudella.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet ovat Maan pitkän historian aikana useinkin olleet nykyistä korkeampia, mutta ne ovat vain hyvin harvoin – jos koskaan – nousseet niin nopeasti kuin juuri nyt. Merten elämälle merkitystä lienee juuri muutoksen nopeudella.

Löytääkseen vertailukohdan nykyhetkelle on mentävä ainakin 55 miljoonan vuoden taakse aikaan, josta käytetään nimitystä paleoseenin-eoseenin lämpöhuippu eli PETM. Sen aikana ilmakehään vapautui valtavia määriä hiiltä, jonka lähteestä ei ole varmaa tietoa. Lämpötilat kohosivat eri puolilla maailmaa noin kuudella asteella, ja meren kemia muuttui dramaattisesti. Valtamerien syvyyksistä tuli niin korrosiivisia, että kotilot lakkasivat kasautumasta merenpohjalle ja yksinkertaisesti liukenivat. Sedimenttikairauksissa aikakausi näkyy punaisena savikerroksena, joka on puristunut kahden valkoisen kalsiumkarbonaattikerroksen väliin. Moni syvänmeren huokoseläinlaji kuoli sukupuuttoon.

Yllättävää kyllä, useimmat pinnan tuntuman organismit näyttävät selvinneen lämpöhuipusta mainiosti. Kenties merielämä on sitkeämpää kuin esimerkiksi Castello Aragonesen ja One Tree Islandin perusteella voitaisiin päätellä. Tai ehkä PETM oli äärimmäinen muttei siitä huolimatta nykyajan veroinen aikakausi.

Sedimenttinäytteet eivät paljasta sitä, miten nopeasti hiiltä paleoseenin-eoseenin lämpöhuipussa vapautui, mutta mallinnukset viittaavat siihen, että se kesti tuhansia vuosia. Vauhti olisi ollut kyllin hidas, jotta kemialliset vaikutukset ehtivät levitä meriin niiden koko syvyydeltä.

Nykyinen päästötahti näyttäisi olevan suunnilleen kymmenkertainen, eikä vesikerroksilla ole aikaa sekoittua. Tulevan vuosisadan aikana happamoituminen keskittyy pinnan läheisyyteen, missä suurin osa kalsifioivista lajeista ja kaikki trooppiset korallit elävät.

”Se, mitä me teemme nyt, on geologisesti varsin erikoista”, sanoo Bristolin yliopiston ilmastotutkija Andy Ridgwell, joka on mallintanut PETM-ajan valtamerta.

Meistä riippuu, kuinka erikoista siitä tuleekaan. Kaikkein pahimmat happamoitumisskenaariot on vielä mahdollista välttää, mutta ainakin toistaiseksi ainoa mieleen juolahtanut keino on vähentää CO2-päästöjä jyrkästi. Tällä hetkellä koralleilla ja pteropodeilla on vastassaan halpoihin fossiilisiin polttoaineisiin perustuva maailmantalous. Se ei ole reilu taistelu.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...