Kalanviljelyä ilman saasteita

Kalankasvatus saattaa olla saastuttavaa toimintaa, mutta tilanne voi kohentua tuhat vuotta vanhoilla kiinalaisilla perinteillä.

perjantai 20. kesäkuuta 2014 teksti Jr.

Kalankasvatus ei ole mitenkään uusi keksintö. Kiinalaiset maanviljelijät kehittivät yli tuhat vuotta sitten Tang-dynastian aikana pientiloilleen karppeja, sikoja, ankkoja ja vihanneksia käsittävän moniviljelymenetelmän, jossa ankan- ja sianlannalla lannoitettiin lammen leviä karppien ravinnoksi.

Myöhemmin karppeja siirrettiin vedellä täytettyihin riisipeltoihin, missä kaikkiruokaiset kalat ahmivat tuhohyönteisiä ja rikkaruohoja ja lannoittivat ennen ruuaksi päätymistään vielä riisinkin.

Luonnonvaroja hyödynnettiin tehokkaasti, ja toiminnasta aiheutui hyvin vähän saastumista.

Kalanviljelyn uusia tuulia

Kanadalaisen Victorian yliopiston tutkija Stephen Cross on sitä mieltä, että periaatetta voi soveltaa myös nykyaikaiseen vesiviljelyyn. Hän on luonut Brittiläisen Columbian rannikolle omanlaisensa polykulttuurin, jossa kuitenkin ruokitaan vain yhtä lajia: silosimppua.

Kala-altaiden lähelle hän on sijoittanut koreja, joissa kasvavat paikalliset simpukka- ja osterilajit saavat ravintonsa kalojen ulosteista. Korien vieressä hän kasvattaa ihmisravinnoksi käytettävää merilevää, joka suodattaa vettä edelleen ja muuntaa nitraattia ja fosfaattia kasviainekseksi.

Merenpohjassa elävät merimakkarat – jotka ovat Kiinassa ja Japanissa suurta herkkua – imuroivat painavamman eloperäisen aineksen, joka menee muilta lajeilta sivu suun.

Näin polykulttuuri muodostaa jättimäisen vedensuodatusjärjestelmän, joka tuottaa puhtaamman veden lisäksi ruokaa ja rahaa.

Lue artikkeli: Kalanviljelyn tulevaisuus

Voiko vesiviljely ratkaista maailmaa uhkaavan ruokapulan? Lue koko artikkeli National Geographic -lehden numerosta 6/2014:

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...