Synkät tulevaisuudennäkymät

Tähän mennessä tapahtunut happamoituminen on todennäköisesti peruuttamaton. Vaikka onkin teoriassa mahdollista lisätä meriveteen kemikaaleja kumoamaan ylimääräisen hiili­dioksidin vaikutuksia, tarvittavat määrät olisivat käsittämättömiä: esimerkiksi yhden ainoan hiilidioksiditonnin kumoamiseen tarvittaisiin ainakin kaksi tonnia kalkkia, ja maapallolla tuotetaan nykyisin yli 30 miljardia CO2-tonnia joka vuosi.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Tähän mennessä tapahtunut happamoituminen on todennäköisesti peruuttamaton. Vaikka onkin teoriassa mahdollista lisätä meriveteen kemikaaleja kumoamaan ylimääräisen hiilidioksidin vaikutuksia, tarvittavat määrät olisivat käsittämättömiä: esimerkiksi yhden ainoan hiilidioksiditonnin kumoamiseen tarvittaisiin ainakin kaksi tonnia kalkkia, ja maapallolla tuotetaan nykyisin yli 30 miljardia CO2-tonnia joka vuosi.

Happamoitumista ehkäisevät luonnonprosessit – kuten kallioperän eroosio – etenevät aivan liian hitaasti, jotta niillä olisi merkitystä ihmisen aikajanalla. Vaikka CO2-päästöt jostakin syystä loppuisivat jo tänään, valtameren palautuminen esiteollisen ajan kemialliseen tilaan kestäisi kymmeniä tuhansia vuosia.

Happamoitumisella on lukemattomia eri vaikutuksia. Koska se suosii joitakin merimikrobeja toisten kustannuksella, se todennäköisesti muuttaa raudan ja typen kaltaisten avainravinteiden saatavuutta. Samankaltaisista syistä se saattaa päästää enemmän auringonvaloa vedenpinnan läpi.

Koska happamoituminen muuttaa meriveden kemiaa, sen odotetaan myös heikentävän veden kykyä absorboida ja vaimentaa matalataajuuksisia ääniä jopa 40 prosentilla ja siten tekevän joistakin merialueista entistä äänekkäämpiä.

Happamoituminen myös häiritsee yksien lajien lisääntymistä ja toisten kykyä rakentaa suojakuoria kalsiumkarbonaatista kalsifioimalla eli kalkkiuttamalla. Viimeksi mainitut vaikutukset ovat parhaiten dokumentoituja, mutta sitä ei vielä tiedetä, osoittautuvatko ne pitkällä aikavälillä myös merkittävimmiksi.

Yli 150 johtavan tutkijan ryhmä ilmaisi julistuksessaan vuonna 2008 olevansa ”syvästi huolissaan valtamerikemian viimeaikaisista, nopeista muutoksista”, joilla voisi tulevina vuosikymmeninä olla ”vakavia vaikutuksia merieliöihin, ravintoverkostoihin, biodiversiteettiin ja kalakantoihin”.

Lämpimän veden koralliriutat ovat suurin huolenaihe, mutta koska CO2 liukenee nopeammin kylmään veteen, vaikutus saattaa näkyä ensiksi lähempänä napoja. Tutkijat ovat jo nyt dokumentoineet merkittäviä vaikutuksia pteropodeissa, pienissä merikotiloissa, jotka ovat tärkeää ravintoa kaloille, valaille ja linnuille sekä arktisilla että antarktisilla alueilla. Kokeet osoittavat, että pteropodien kuoret kasvavat happamoituneessa merivedessä hitaammin.

Pystyvätkö eliöt sopeutumaan uuteen kemiaan? Castello Aragonesen merkit eivät ole rohkaisevia. Käydessäni paikalla Hall-Spencer kertoi, että vulkaaniset aukot ovat syytäneet hiilidioksidia mereen ainakin tuhat vuotta, mutta alueelta, jonka pH on 7,8 eli tasolla, joka saatetaan saavuttaa kaikilla merillä vuosisadan loppuun mennessä, puuttuu silti lähes kolmannes aukkoja ympäröivillä lähivesillä elävistä lajeista. Noilla lajeilla on ollut ”aikaa sukupolvi toisensa jälkeen sopeutua näihin oloihin, mutta ne eivät ole pystyneet siihen”, Hall-Spencer sanoi.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...