Muinainen grönlantilainen sai kasvot

Jäätyneen hiustupsun dna:n perusteella laadittiin kuva muinaisesta grönlantilaisesta, jolla oli vaikkua korvassa.

Hahmotelma ”Inukista”, joka asui Grönlannissa saqqaq-kulttuurin aikaan noin 4 000 vuotta sitten.
Nuka Godtfredsen
Hahmotelma ”Inukista”, joka asui Grönlannissa saqqaq-kulttuurin aikaan noin 4 000 vuotta sitten.

Grönlannista löydetyn noin 4 000 vuotta vanhan hiustupsun analyysissä selvisi muinaisen grönlantilaisen genomi. Tietojen perusteella on laadittu kuva tummasilmäisestä miehestä, "Inukista". Hänellä oli korvavaikkua ja taipumus kaljuuntumiseen.

Kylmissä oloissa säilynyt hiustupsu on peräisin miespuoliselta henkilöltä, joka eli Grönlannin vanhimman tunnetun ja sittemmin hävinneen saqqaq-kulttuurin aikana.

"Saqqaq-kulttuuri on ollut tutkijoille pitkään kuin tyhjä sivu," kertoo tutkimusryhmän jäsen professori Eske Willerslev, joka on evoluutiobiologi Kööpenhaminan yliopistossa.

”On esitetty teorioita, joiden mukaan saqqaq-kulttuurin jäsenet olivat inuiittien esivanhempia tai pohjoiseen siirtyneitä intiaaneja," selittää Willerslev. Näiden muinaisten grönlantilaisten geneettisestä taustasta ei ole ollut paljonkaan tietoa, sillä löytöjä on tehty varsin vähän, vain muutamia luunkappaleita ja hiustupsuja.

Nature-tiedelehdessä helmikuussa julkaistun tutkimuksen mukaan saqqaq-kulttuurin edustaja ei ole nykyisten intiaanien tai inuiittien edeltäjä, vaan hänen genominsa viittaa pikemminkin siihen, että muinaisen grönlantilaisen sukulaiset löytyvät Itä-Siperiassa asuvien kansojen nganasanien, korjakien ja tšuktšien keskuudesta.

”Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset siirtyivät suoraan Aasiasta Grönlantiin noin 5 500 vuotta sitten”, jatkaa Willerslev. Hän totetaa, että oletus sopii hyvin yhteen myös aiempien arktisilta asuinpaikoilta tehtyjen arkeologisten löytöjen kanssa.

Kylmään ilmastoon sopiva kaljuuntuva tyyppi

Tutkimuksessa käytetty hiustupsu löydettiin Grönlannin pohjoisosista 1980-luvulla. Sen jälkeen sitä on säilytetty Tanskan kansallismuseossa Kööpenhaminassa.

Hiuksista ja eläinten karvoista dna voidaan eristää hyvin niin, että sienten tai bakteerien geenit eivät juuri sotke näytettä. Siksi esimerkiksi mammuttien dna:ta on tutkittu nimenomaan niiden karvoista.

Uusi tekniikka auttoi myös Inukiksi kutsutun muinaisgrönlantilaisen tutkimuksessa. Dna:n perusteella saatiin selville Inukin genomi, hänen alkuperänsä ja myös hänen ulkonäkönsä kyettiin hahmottelemaan.

”Se on monella tapaa tutkimuksen mielenkiintoisin osa", sanoo David Lambert, Australiassa Griffithin yliopistossa työskentelevä evoluutiobiologi, joka kommentoi tutkimusta.

”Aiemmissa dna-tutkimuksissa on saatu selville, mistä eri näytteet maantieteellisesti ovat peräisin. Tässä etsittiin genomista snippejä (Single Nucleotide Polymorphisms) eli yhden emäsparin poikkeamia."

Ihmisen geenit koostuvat molekyyleistä, joita kutsutaan nukleotideiksi. Jotkin genomin osat voivat poiketa toisista vain yhden emäsparin verran.

Nykyihmisen genomista on kerätty kattava tietokanta, joka sisältää tunnetut emäsparien poikkeamat. Monet niistä on myös yhdistetty tiettyihin fyysisiin piirteisiin, kuten esimerkiksi silmien väriin.

Inukin genomista selvisi, että hänellä oli hyvin todennäköisesti ruskeat silmät, tumma iho ja tummat hiukset sekä korvavaikkua. Vaikka varhaisilla grönlantilaisilla olikin taipumus kaljuuntua, Inukilla oli ilmeisesti runsaasti hiuksia. Niinpä tutkijat arvelivatkin, että hän kuoli nuorena.

Inukilla oli lapiomaiset etuhampaat, joka on tarvallista sekä intiaanien että Aasian kansojen keskuudessa. Inukin veriryhmä oli A, ja hänen aineenvaihduntansa oli sopeutunut kylmään ja ankaraan ilmastoon.

Uusi lehti: Stonehengen edeltäjä

Tilaus: Lehdessä 8/2014 kerrotaan arkeologeja ällistyttäneestä löydöstä. 5 200 vuotta sitten Orkneysaarille rakennettiin jotain hyvin suurta...

Osallistu kuukauden kuva -kilpailuun

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Tilaa uutiskirje

National Geographicin ilmainen uutiskirje.

Uutiskirjeen tilaajana saat joka viikko:

  • Upeimmat kuvat
  • Parhaat artikkelit
  • Viikon visan