Uhkana ihminen

Huippuvuorten selviytyjät ovat onnistuneet sopeutumaan arktiseen pimeyteen, purevaan kylmyyteen ja niukkaan kasvillisuuteen, mutta yhteen tekijään niiden evoluutio ei ole ehtinyt reagoida, nimittäin ihmisiin.

Valaanpyytäjät purjehtivat 1600-luvulta aina 1800-luvulle asti Huippuvuorille etsimään valaita, joiden paksusta rasvasta saattoi tehdä valaanöljyä ja sievoisia voittojakin. Erään hollantilaisen laivan kapteeni raportoi yhdeltä purjehdukselta vuonna 1612, että Barentsinmeri oli niin täynnä valaita, että laivan keula halkoi niitä kuin ahtojäätä. 1700-luvun lopulle tul­taessa maailman kyltymätön valaanöljyn himo oli miltei tuhonnut eläimet. Pelkästään hollantilaiset alukset pyysivät noin 50 000 grönlanninvalasta, jotka ovat maailman pitkäikäisimpiä nisäkkäitä, ja kaupallinen teurastus ajoikin lajin lähes sukupuuttoon. (Grönlanninvalaita on tätä nykyä yli 10 000, ja ne elävät lähinnä Beringinmerellä, Tšuktšimerellä ja Beaufortinmerellä.) Niitettyään valaat metsästäjät ottivat tähtäimeensä mursut ja niiden torahampaat ja onnistuivat tappamaan tuonkin lajin melkein viimeistä yksilöä myöten.

Ensimmäisen maailmansodan lopulla solmittu sopimus antoi Huippuvuorten hallinnan Norjalle, vaikka Ruotsi ja Venäjäkin haikailivat saarten luonnonvaroja. Sopimus muodostui käännekohdaksi. Norjan viranomaiset panivat 1900-luvun kuluessa lopun mellastukselle ja muuttivat pahamaineisen tappotantereen yhdeksi tiukimmin suojelluista seuduista. Nykyisin 65 prosenttia Huippuvuorten saarista ja 75 prosenttia sen merialueista on kansallispuistoa tai luonnonsuojelualuetta. Kun eläimille tarjotaan elinympäristö ja rauhaa, tapahtuu ihmeellisiä asioita. Ne alkavat kukoistaa. Huippuvuorten mursupopulaatio, joka ehti 1950-luvulla hiipua jo muutamaan sataan yksilöön, kasvoi vuonna 2006 peräti yli 2 600 eläimen vahvuiseksi. 1920-luvulla laaksoissa kulki vain tuhatkunta peuraa, mutta nyt jotkut asiantuntijat arvioivat niitä olevan jopa 10 000.

Silmittömän teurastuksen aika on ohi, mutta ihmiset ahdistelevat eläimiä edelleen – nyt epäsuorasti. PCB-yhdisteet, perfluoratut yhdisteet ja muut myrkyt kieppuvat Huippuvuorille ilma- ja merivirtausten mukana, kerääntyvät isolokkien, isokihujen, naalien ja norppien rasvakerroksiin ja heikentävät niiden immuunijärjestelmää. Huippuvuorten jääkarhuista mitatut saastejäämäpitoisuudet ovat korkeammat kuin alaskalaisten tai kanadalaisten lajitoverien. Ilmastonmuutos taas pienentää kesäistä jääpeitettä ja saattaa jääkarhut vaaraan. Huippuvuorten eläimistö on sopeutunut yhteen maailman kovimmista ympäristöistä, mutta kun lämpötilat nousevat, lintujen, kalojen ja nisäkkäiden on pakko sopeutua edelleen.

Toivoa saattavat antaa ne omalaatuiset tavat, joilla Huippuvuorten eläimistö on jo nyt alkanut sopeutua saalistajista suojelijoiksi muuttuneisiin ihmisiin. Barentsburgin hiilikaivoskylässä kymmenet pikkukajavat ovat äkänneet hylätyt rakennukset ja pesivät niiden ikkunalaudoilla. Keskiyöllä tai keskipäivällä – mitäpä linnut siitä välittäisivät – vanhemmat hyppäävät sukeltamaan kaloja alla vellovasta satama-altaasta ja siirtävät siten mahdottoman reunaa ikkuna kerrallaan edemmäs. Nerokasta, mutta ei epätavallista Huippuvuorilla, missä tilaisuuksia ja yltäkylläisyyttä voi ilmaantua tarjolle varsin odottamattomissa paikoissa.

• Edellinen Sivu 3 / 3