Maan sisus: Pora luotaa maapallon salaisuuksia

Syvällä Maan syövereissä esiintyy peridotiitiksi kutsuttua kivilajia, joka voi ratkaista planeettamme synnyn arvoituksia.

Hernán Cañellas

Peridotiittia esiintyy eniten Maan vaipassa, joka muodostaa 84 prosenttia koko planeetan tilavuudesta, ja sitä käytetään esimerkiksi kiuaskivinä.

Vaipan peridotiittia ei kukaan kuitenkaan ole päässyt näkemään, mutta nyt monikansallinen tutkijaryhmä haluaa nostaa ensimmäisen näytteen. ”Koskematon vaippakivi olisi Apollo-kuukivien veroinen geokemiallinen aarre”, sanoo Damon Teagle Southamptonin yliopistosta.

Sopivia porauspaikkoja etsitään Costa Rican, Kalifornian niemimaan ja Havaijin edustoilta, missä pohjasedimentit ovat ohuita ja vaippa kyllin viileä porattavaksi. Merenpohja on kuitenkin neljän kilometrin syvyydessä, joten kyse on todellisesta syväporauksesta.

Tavoitesyvyyteen voidaan päästä japanilaisella Chikyu-aluksella, jonka kyytiin mahtuu kymmenisen kilometriä porausputkea. Volframikarbiditeriä vahvistetaan kestämään äärimmäisen kovaa kiveä, joka on aiemmin tuhonnut välineitä. Poraustyön on määrä alkaa ennen vuotta 2020.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup