Kuka löysi Machu Picchun?

Kolme miestä konttasi ylös liukasta ja jyrkkää rinnettä. Oli heinäkuun 24. päivän aamu Perussa vuonna 1911. 35-vuotias Yalen yliopiston Latinalaisen Amerikan historian apulaisprofessori Hiram Bingham III oli lähtenyt leiristään Urubambajoen luota kahden perulaisen kumppanin kanssa Machu Picchu -nimiselle harjanteelle (”vanha vuori” inkojen kielellä) tutkimaan ilmoituksia rauniohavainnoista. Noin 550 metriä laakson pohjasta ylöspäin ryhmä kohtasi kaksi viljelijää, jotka olivat muuttaneet ylemmäs vuorelle välttääkseen veronkerääjät. He vakuuttivat yhä epäileväisemmäksi käyvälle Binghamille, että rauniot todellakin ovat ihan vähän matkan päässä, ja vakuudeksi he lähettivät nuoren pojan opastamaan joukon perille.

”Kuin uskomatonta unta”

Kun Bingham pääsi perille, hän katsoi näkyä henkeä haukkoen. Paksun aluskasvillisuuden seasta kohosi pengerten ja muurien sokkelo, kokonainen inkojen aavekaupunki, josta muu maailma ei ollut tiennyt lähes 400 vuoteen. ”Se oli kuin uskomatonta unta”, Bingham kirjoitti myöhemmin. ”Mikä tämä paikka oikein on?”

Bingham myönsi myöhemmin, ettei ollut Machu Picchun ensimmäinen löytäjä – perulainen vuokraviljelijä oli kaivertanut nimensä yhteen raunioon jo lähes vuosikymmentä aiemmin – mutta hän oli ensimmäinen sitä tieteellisesti tutkinut ihminen.

Retki sai tukea National Geographicilta

Yalen yliopiston ja National Geographic Societyn tukemana Binghamin ryhmä raivasi raunioita peittävän kasvillisuuden, kartoitti ja valokuvasi rauniot ja kuljetti tuhansia artefakteja Yalen Peabody-museoon.

Kun uutiset ”kadonneesta kaupungista” levisivät, tutkijat arvailivat Machu Picchun olemusta. Oliko se linnake? Seremoniakeskus? Ratkaisu antoi odottaa itseään vuosikymmeniä. Läpimurto tuli 1980-luvulla, kun historiantutkijat löysivät asiakirjan vuodelta 1568; se oli siis laadittu alle 40 vuotta espanjalaisvalloituksen jälkeen. Siinä hallitsija Pachacutec Inca Yupanquin jälkeläiset ilmoittivat espanjalaiselle tuomio­istuimelle, että heidän kuninkaallinen esi-isänsä omisti maata paikassa nimeltä Picchu, joka on lähellä Machu Picchua.

Ylellinen turvapaikka

Machu Picchun arkkitehtuurin ja esineistön – jossa oli niin yksinkertaisia palvelijoiden käyttämiä ruukkuja kuin kuningattarelle kelpaavia pronssipeilejäkin – myöhemmät tutkimukset viittaavat siihen, että Pachacutec eleli vuorenlaen turvapaikassaan syöden hopealautasilta, peseytyen kiviammeessaan ja rentoutuen orkideantuoksuisessa puutarhassaan.

Perun hallitus ja Yalen yliopisto kävivät viime vuosina tiukkaa kädenvääntöä Binghamin kolmella tutkimusmatkallaan keräämistä esineistä. Viime syksynä, kun löydön satavuotispäivä alkoi kolkutella ovella, Yale antoi periksi ja ilmoitti palauttavansa kaikki artefaktit Peruun.

Inkamaailman ikoni houkuttelee tutkijoita ja pyhiinvaeltajia puoleensa vielä tänäkin päivänä. Joka päivä lähes 2 000 ihmistä saapuu alueelle ja katsoo näkymää, joka sai Binghamin haukkomaan henkeään.