Isis tuhosi jälleen historiallisen muistomerkin Syyriassa

Syyriassa sotilaallinen järjestö Isis eli Islamilainen valtio jatkaa arkeologisten muistomerkkien räjäyttämistä ilmaan.

perjantai 23. lokakuuta 2015 teksti Andrew Curry

Isis tuhoaa arkeologista perintöä

Isis on lisännyt jälleen uuden monumentin syyrialaisessa Palmyran kaupungissa tuhottujen muistomerkkien listaan. Tällä kertaa kohteena oli roomalaisten rakentama riemukaari.

Isis on pakottanut Syyrian ja Irakin polvilleen sodassa, missä se tuhoaa arkeologista perintöä räjähdeaineilla ja puskutraktoreilla.

Isis sanoo tuhotöiden johtuvan uskonnollisista syistä, mutta samalla se on myös ryöstänyt ja myynyt edelleen lukuisia taideaarteita hyvällä voitolla rahoittaakseen omaa sotakoneistoaan.

Miljoonia pakolaisia

Damaskoksen itäpuolella autiomaassa sijaitseva Palmyra oli vuosisatojen ajan tärkeä keidas Silkkitien matkustajille ja karavaaneille.

Syyrian museo- ja muinaismuistoviraston johtaja Maamoun Abdulkarim pitää riemukaaren tuhoamista silkkana vandalismina.

”Isisin tekoja ei enää sanele ideologia, sillä nyt se räjäyttää ilmaan monumentteja, joilla ei ole mitään uskonnollista merkitystä”, Abdulkarim sanoo.

Isis on vain yksi Syyrian monista sotilaallisista järjestöistä, jotka taistelevat maassa vallasta. Sisällissota on tähän mennessä vaatinut yli 230 000 ihmisen hengen. Miljoonat ovat jääneet kodittomaksi tai joutuneet lähtemään pakomatkalle.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...