Panaman kanava

Panaman kanava oli aikoinaan huikea rakennushanke, jonka valmistuminen vei vuosia. Uusimmat laajennustyöt aloitettiin vuonna 2007.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Atlantin ja Tyynenmeren yhdistävä 80 kilometriä pitkä Panaman kanava avattiin vuonna 1914, ja se lyhensi merimatkaa Yhdysvaltain rannikolta toiselle lähes 15 000 kilometrillä.

Rakentamisesta luovuttiin välillä

Rakentamisen aloitti vuonna 1881 ranskalainen yhtiö, joka kuitenkin päätti luopua hankkeesta maanvyörymien, malarian ja keltakuumeen tapettua tuhansia työläisiä. Vuonna 1903 Panama irtautui Kolumbiasta ja alkoi seuraavana vuonna yhteistyöhön Yhdysvaltain kanssa, joka saikin kanavan valmiiksi.

Kanavaa laajennetaan jälleen

Kaikkiaan rakennustöissä lasketaan kuolleen noin 25 000 ihmistä. Viime vuonna kanavan läpi kulki yli 30 alusta päivässä. Koska rahtilaivojen koko kasvaa jatkuvasti, Panama käynnisti vuonna 2007 laajennushankkeen, joka kaksinkertaistaa kanavan kapasiteetin. Sen odotetaan valmistuvan vuonna 2015.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...