Tuulisähköä säilötään jäisiin kaloihin

Saksassa Cuxhavenissa on kehitteillä ratkaisu tuulienergian varastointiin.

Saksassa Cuxhavenissa tuulivoimalat jauhavat sähköä. Paikkakunnan kalavarastoon voidaan säilöä kalojen lisäksi myös ylimääräistä tuulisähköä.
Ingo Wagner, Corbis
Saksassa Cuxhavenissa tuulivoimalat jauhavat sähköä. Paikkakunnan kalavarastoon voidaan säilöä kalojen lisäksi myös ylimääräistä tuulisähköä.

Pohjanmeren rannalla sijaitsevassa saksalaisessa Cuxhavenin pikkukaupungissa on paljon tuulta ja kaloja. Se onkin oivallinen paikka kokeilulle, jossa yritetään selvittää tuulivoimaan liittyvää ongelmaa eli sitä, miten taataan sähköntuotanto silloin, kun ei tuule.

Tuuli- ja aurinkovoimala eivät tuota sähköä, jos aurinko ei paista tai tuuli ei puhalla. Nämä sähköntuotantoon liittyvät epävarmuustekjät ovat tähän asti estäneet uusiutuvien energiamuotojen laajamittaisen käytön. Nyt ratkaisu voi löytyä jäisistä kaloista.

- Ajoittain meillä on liikaa tuulivoimalla tuotettua sähköä, toisinaan taas sähköntuotanto on varsin vähäistä, kertoo tutkija Wolfram Krause saksalaisesta EWE-sähköyhtiöstä. Krause on Cuxhavenissa toteutettavan 20 miljoonaa euroa maksavan eTelligence-hankkeen johtaja.

- Tuulivoiman sähköntuotanto pitää saada tasaiseksi, ja siinä voidaan ehkä käyttää apuna kylmäjäähdytystä, sanoo Krause.

Jäädytettyä sähköä

Tuulivoimala tuottaa sähköä Elbe-joen suussa Cuxhavenissa sijaitsevan Erwin GOOSSin kylmävaraston laitteisiin. Kalastajat purkavat saaliinsa kylmävarastoon, jonka lämpötilan pitää olla –20 astetta. Kun tuulimyllyt jauhavat sähköä, varastossa voi olla jopa 30 astetta pakkasta.

Kun tuulivoimalat eivät tuota paljoa, varaston lämpötila nousee, mutta siellä on silti riittävän kylmää kalojen varastointiin. Varastot siis jäähdytetään mahdollisimman kylmäksi silloin, kun tuulienergiaa on paljon saatavilla. Erittäin kylmässä varastossa lämmönnousu pysyy siedettävissä rajoissa silloin, kun tuulisähköä ei ole saatavilla.

- Me käytämme sähköä silloin, kun se on halpaa, selittää kylmävaraston johtaja Gunter Krins.

Energian varastointiin käytetään siis kaloja. Vuodenajasta riippuen jäisillä kaloilla voidaan tyydyttää jopa viikon energiantarve.

Energiahukka pienemmäksi

eTelligence-hanke, jossa kalavarasto on mukana, aloitettiin marraskuussa 2008. Sen tavoitteena on luoda yhteys sähkönkuluttajien ja -tuottajien välille internetin välityksellä ja auttaa Saksaa pienentämään energianhukkaa.

Saksan lainsäädännön mukaan tuuli- ja aurinkoenergialla sähköä tuottaville laitoksille pitää maksaa sähköstä aina tietty hinta. Järjestelmä on lisännyt uusiutuvia energiamuotoja käyttävien laitosten määrää. Sähköntuotannon epävarmuus on kuitenkin aiheuttanut ongelmia sähköverkossa, jossa muut toimittajat, kuten hiilivoimalat, tuottavat sähköä tasaisesti.

- Tuulipuisto on kerta kaikkiaan jouduttu sulkemaan, jos verkossa on ylitarjontaa sähköstä, sanoo Oliver Weinmann, Vattenfall-energiayhtiön kehitysjohtaja.

- Tilanne ei ole hyvä. Meidän on löydettävä ratkaisu, jolla tuulisähkö saadaan osaksi sähköverkkoa.

Siinä Cuxhavenin jäätyneet kalat voivat olla kaivattu tasapainottava tekijä.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup