Esittelyssä GEF-paneelin jäsen Birger Schmitz

Ruotsalainen geologi Birger Schmitz on mukana johtoryhmässä, joka päättää Global Exploration Fund – Northern Europen apurahoista.

Birger Schmitz
Birger Schmitz

Birger Schmitz sai nuorena jatko-opiskelijana paljon innoitusta Luis Alvarezin ja tämän pojan Walter Alvarezin artikkelista, jossa esitettiin suuren asteroiditörmäyksen johtaneen Maan mesotsooisen eläimistön ja sen mukana esimerkiksi hirmuliskojen tuhoon.

Schmitzin kirjoittama artikkeli, jossa myös kritisoitiin Alvarezin ryhmän työtä, sai Luis Alvarezin kutsumaan Schmitzin tohtoristipendiaatiksi Lawrence Berkeley Laboratoryyn vuosiksi 1988–1989.

Schmitz on nyt tutkinut liitu-tertiäärikauden siirtymän aikaista savea yli 50 paikassa eri puolilla maailmaa, eikä hänellä enää ole mitään epäilyksiä sen suhteen, etteikö Jukatanin niemimaalle 65 miljoonaa vuotta sitten iskeytynyt asteroidi olisi aiheuttanut mesotsooisen kauden loppua merkinnyttä joukkotuhoa.

Ruotsiin palattuaan Schmitz alkoi vuonna 1990 tutkia varhaispaleogeenikauden (65–50 miljoonaa vuotta sitten) kuuman ilmaston syitä ja seurauksia. Tuolloin Maa oli jäätön planeetta, jossa alligaattorit pystyivät elämään jopa pohjoisnavan läheisyydessä.

Kansainvälisesti Schmitz tunnetaan parhaiten työstään ordoviikkikaudella noin 470 miljoonaa vuotta sitten Maahan osuneen meteoriittivirran rekonstruoimisesta. Hän on 20 viime vuoden ajan etsinyt paikallisen geologin ja louhostyöläisten avulla järjestelmällisesti fossiilimeteoriitteja muinaisesta merenpohjasta. Läpimitaltaan 1–20-senttimetrisiä meteoriitteja paljastuu, kun merellistä kalkkikiveä leikataan lattialaattateollisuuden raaka-aineeksi. Tähän mennessä Schmitzin ryhmä on löytänyt yli 100 fossiilimeteoriittia, ja ne ovat käytännössä ainoat tieteen tuntemat näytteet.

Meteoriittilöytöjen perusteella Schmitz on löytänyt todisteita yhdestä aurinkokuntamme lähihistorian dramaattisimmista tapahtumista. Asteroidivyöhykkeestä irtosi useiden satojen kilometrien laajuinen kappale juuri ennen nyt louhitun kalkkikiven muodostumista. Maapalloa pommitettiin parin miljoonan vuoden ajan nyrkin kokoisista kilometrien kokoisiin yltäneillä kappaleilla, mikä vaikutti todennäköisesti myös elämän kehittymiseen. National Geographic Society on kahteen otteeseen myöntänyt tutkimusapurahaa Schmitzin fossiilimeteoriittitutkimukseen.

Birger Schmitz on vuodesta 2004 työskennellyt Lundin yliopiston geologian professorina. Hän on julkaissut yli 120 tieteellistä artikkelia ja toimittanut kirjoja, joissa käsitellään esimerkiksi avaruuspohjaisen aineksen kerääntymistä maapallolle ja varhaisen paleogeenin lämmintä ilmastoa.

Ruotsin Vetenskapsrådet myönsi Schmitzille vuonna 2002 ”Erinomaisen tutkijan” palkinnon. Yhdysvalloissa hän työskentelee Havaijin yliopistossa, Woods Hole Oceanographic Institutionissa ja Chicagon Field Museumissa. Hän on ollut jäsenenä monissa kansallisissa tieteellisissä neuvostoissa ja säätiöissä. Vuosina 2003–2009 hän toimi Vetenskapsrådetin geologian ja geofysiikan komitean puheenjohtajana.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup