Aivot valikoivat muistoja unen aikana

Nukkumisen aikana aivot ”laskevat”, mitä kannattaa muistaa ja mitä unohtaa, kertoo tuore tutkimus.

Alaskalaisia inuittinuoria siskonpedissä teltassa, arkistokuva.
Joel Sartore
Alaskalaisia inuittinuoria siskonpedissä teltassa, arkistokuva.

Aivot valikoivat unen aikana, mitä muistiin tallentuu. Uuden tutkimuksen mukaan tämä prosessi tehostaa ja selkeyttää ajattelua.

Aiemmissa tutkimuksissa oli jo selvinnyt, että uni auttaa ihmisiä painamaan asioita paremmin muistiin niin, että ne on kaivettavissa esiin myöhemminkin. Uusi, sekä vanhoihin uni- ja muistitutkimuksiin että aivan uuteen tutkimukseen perustuva yhteenveto viittaa siihen, että uni myös muokkaa muistoja tavalla, joka hieman vähentää niiden tarkkuutta mutta toisaalta tekee niistä pitkällä aikavälillä käyttökelpoisempia.

Unen vahvistama muisti voi auttaa ihmistä esimerkiksi oivaltamaan ja päättelemään asioita ja kehittämään abstraktia ajattelua valveilla olon aikana.

”Nukkuvia aivoja ei voi sanoa tyhmiksi – ne vain eivät tallenna kaikkea tarjolla olevaa vaan laskelmoivat, mitä kannattaa säilöä muistiin ja mitä joutaa unohtaa”, selvitti tutkimuksen johtaja Jessica Payne, kognitiivisen neurotieteen tutkija indianalaisesta Notre Damen yliopistosta.

Muisti kortilla

Paynen mukaan parhaiten muistiin jäävät yksityiskohdat liittyvät usein vahvoja tunteita herättäviin asioihin.

Payne kollegoineen havaitsi, että jos ihmisille näyttää jotakin näkymää, jonka etualalla on jokin tunteita herättävä asia – esimerkiksi romuttunut auto – ihmiset muistavat kuvasta todennäköisemmin autonromun kuin vaikkapa taustalla huojuvat palmupuut, etenkin, jos muistia testataan yöunien jälkeen.

Aivot siis nähtävästi järjestävät näkymiä uudestaan ja tallentavat kokonaisuuden sijaan vain kaikkein emotionaalisimmat ja kenties kaikkein tärkeimmät elementit. Vähemmän emotionaalisten yksityiskohtien ne antavat hapertua.

"On järkevää valikoida tietoa, johon liittyy paljon tunteita. Esivanhempamme halusivat varmasti muistaa, missä he olivat nähneet käärmeen, tai kuka heimon jäsenistä oli ollut heitä kohtaan erityisen vihamielinen", sanoo Payne, jonka tutkimus julkaistiin Current Directions in Psychological Science -lehden lokakuun numerossa.

"Muistoissa ei niinkään ole kyse menneisyyden muistamisesta kuin siitä, että ihminen on valmistautunut ja kykenee ennakoimaan mahdollisia tapahtumia tulevaisuudessa".

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup