Arvoituksellinen uni

Cheryl Dinges on 29-vuotias St. Louisista kotoisin oleva kersantti. Hänen työnään on kouluttaa Yhdysvaltain armeijan sotilaita lähitaisteluun. Brasilialaiseen jujutsuun erikoistunut Dinges kertoo olevansa yksi harvoista naisista, joille on myönnetty Yhdysvaltain armeijan kakkostason taistelukelpoisuus. Hänen mukaansa kyseisellä tasolla harjoitellaan runsaasti tilanteita, joissa kimppuun iskee kerralla kaksi hyökkääjää, ja tavoitteena on ”olla se, joka selviää paikalta hengissä”.

Dingesillä voi tulevaisuudessa olla edessään vielä hankalampi kamppailu. Hän kuuluu sukuun, jossa esiintyy perinnöllistä, kuolemaan johtavaa unettomuussairautta (FFI). Sairauden pääoire on kyvyttömyys nukkua. Ensin katoaa kyky torkkua, sitten kyky nukkua läpi yön, ja lopulta sairastunut ei pysty enää nukkumaan lainkaan. Tauti puhkeaa yleensä kantajan ollessa noin viisikymppinen, kestää suunnilleen vuoden ja, kuten nimikin kertoo, johtaa kuo­lemaan. Dinges on kieltäytynyt geenitestistä. ”Pelkäsin, että jos saisin kuulla kantavani sitä geeniä, en viitsisi enää yrittää kaikkeani täysillä vaan antaisin itselleni luvan antaa periksi.”

FFI on kammottava sairaus, josta tiedetään yhä pelottavan vähän. Vuosien tutkimusten jälkeen on saatu selville se, että prioneiksi kutsutut epämuodostuneet proteiinit iskevät FFI-potilaan talamukseen, syvällä aivojen sisällä olevaan harmaan aineen muodostumaan, ja vahingoittunut talamus taas häiritsee unensaantia. Sitä ei kuitenkaan vielä tiedetä, miksi prionit näin tekevät. Myöskään taudin etenemistä ei osata pysäyttää eikä brutaaleja oireita lievittää. Ennen FFI-tutkimuksia useimmat tutkijat eivät tienneet, että talamus liittyy nukkumiseen. FFI on äärimmäisen harvinainen sairaus, jota on tavattu vain 40 suvussa koko maailmassa. Yhdessä mielessä se on kuitenkin samanlainen kuin miljoonia nykyihmisiä vaivaavat lievemmät unihäiriöt: se on pitkälti arvoitus.

Se, ettemme tiedä unettomuuden syytä, liittyy osin siihen, ettemme tiedä, miksi meidän täytyy nukkua. Tiedämme kaipaavamme unta, jos emme nuku. Tiedämme myös, että uni voittaa lopulta väkisin, vaikka kuinka yrittäisimme pysytellä hereillä. Tiedämme, että 7–9 tunnin kuluttua nukahtamisesta useimmat ihmiset ovat valmiita nousemaan taas ylös, ja että 15–17 tuntia myöhemmin väsymys iskee jälleen. Olemme jo 50 vuoden ajan tienneet, että uni jakautuu syvän unen vaiheisiin ja REM- eli vilkeuneen, jonka aikana aivot ovat yhtä aktiiviset kuin valveilla ollessakin, mutta lihakset ovat ikään kuin halvaantuneet. Tiedämme, että kaikki nisäkkäät ja linnut nukkuvat. Delfiinillä on nukkuessaankin toinen aivopuolisko hereillä, jotta se pysyy vetisen ympäristönsä tapahtumien tasalla. Kun sinisorsat nukkuvat rivissä, kaksi ulointa lintua voivat pitää aivonsa puoliksi valppaina ja toisen silmän auki petojen varalta. Myös kalat, matelijat ja hyönteiset lepäävät tavalla tai toisella.