Tilastotieteen keinot saattavat tyynnyttää ikuisen kiistan siitä, onko vihreän nurmen valtiaan nimi Pelé, Maradona, Ronaldo, Ronaldinho vai joku muu.
Uudessa menetelmässä saadaan ”piilotilastoja” analysoimalla esiin objektiivinen näkemys asiasta. Asiasta kertoivat viime keskiviikkona jalkapalloa rakastavat tutkijat PLoS ONE -tutkimussivustolla.
Kaikkien kunnon fanien tavoin Luís Amaral vertailee ilokseen jalkapalloilijoiden suorituksia. Muista intoilijoista poiketen häntä kuitenkin kiinnostaa myös ammatillisessa mielessä, miten joukkue toimii – etenkin voittoisa tiimi, olipa kyse sitten pallon potkimisesta tai tutkimustyöstä.
”Joukkueen kokonaisuus voi toimia oikein hyvin, ilman että tiedämme, kuinka paljon sen kukin jäsen vaikuttaa toimintaan”, yhdysvaltalaisen Northwestern-yliopiston kemian- ja biotekniikan professori selittää.
”Pyrimme määrällistämään tiimin jokaisen pelaajan panoksen”, hän jatkaa viitaten sekä jalkapalloon että sosiaaliseen verkostoanalyysiin.
Jalkapallossa ei ole paljon numeerisesti mitattavaa ainesta. Esimerkiksi maaleja syntyy verrattain vähän, joten jos pelaaja vaikkapa riistää pallon vastustajalta tai antaa maalin syntymisen kannalta elintärkeän mutta melko huomaamattoman syötön, hänen vaikutuksensa voi jäädä piiloon.
Vuoden 2008 jalkapallon EM-kisoissa kerättiin ennätyksellinen määrä tilastotietoa. Joka ikinen syöttö kirjattiin ylös, ja se avasikin Luís Amaralille ainutkertaisen mahdollisuuden. Hänen tiiminsä kehitti tietokoneohjelmiston tilastojen analysoimiseksi ja ”vuokaavioiden” luomiseksi siitä, miten pallo pyöri pelaajalta toiselle.
”Pallon reittien pohjalta teimme tietokonesimulaatioita ja laskimme, keiden pelaajien kautta kulkiessaan pallo muita todennäköisemmin päätyy maaliin tai edes maalia kohti.”
Mitä useammin pallo jollakin pelaajalla käytyään suuntautui kohti maalia, sitä paremmin pelaaja suoriutui. (Maalivahdit eivät olleet mukana tilastoissa.)
Tieteellisesti tarkasteltuna vuoden 2008 EM-kisojen neljä parasta pelaajaa tulevat voittoisasta Espanjan maajoukkueesta. Ykkössijan heistä jakoivat puolustaja Sergio Ramos ja keskikenttäpelaaja Xavi Hernandez, jotka ovat mukana jälleen Espanjan vuoden 2010 MM-kisajoukkueessa. Myös hollantilais- ja portugalilaispelaajat menestyivät hyvin.
Ennen pitkää tiedämme, kuka pyöritti peliä Etelä-Afrikan vuoden 2010 MM-lopputurnauksessa.
Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on ottanut Luís Amaralin tilastomenetelmän käyttöön verkkosivuillaan. Tutustu tilastoihin tästä.
”Verkossa kaikki voivat tutustua kuvioihin”, Luís Amaral toteaa.
Myös Luís Amaralin tutkijatiimin omilla kotisivuilla , seurataan pelaajien edesottamuksia parhaillaan käytävissä kisoissa.
Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.
Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.
Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.
Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman
Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.