Aivoja tutkitaan uudenlaisella pannalla

Aivoja voidaan nyt tutkia pantamaisella kojeella, jonka avulla kyetään myös entistä helpommin havaitsemaan aivojen toimintahäiriöitä.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Useimmiten aivoja ei tutkita, ennen kuin niissä on jotain vialla, mutta Tan Le haluaa asian muuttuvan. Aiemmin aivotoimintaan liittyvän tiedon kerääminen edellytti useiden henkilöiden tutkimista samassa paikassa, mikä teki työstä sangen hidasta ja myös hintavaa. Tavallisesti tutkittavat olivat myös tavalla tai toisella sairaita, joten tuloksista ei voinut tehdä mitään tyhjentäviä päätelmiä terveiden aivojen toiminnasta.

Ajatuksen voimalla

Tan Le on nyt kehittänyt pantamaisen kojeen, jonka avulla koehenkilöt voivat asiantuntijoiden opastamina tehdä koetehtäviä etänä internetin välityksellä. Saadut tulokset ladataan sitten tutkijoille analysointia varten, ja tällä tavalla voidaan tutkia satojen tai jopa tuhansien ihmisten aivotoimintaa lyhyen ajan sisällä. Panta kykenee rekisteröimään ajatustoimintaa, tunteita ja ilmeitä, minkä lisäksi se antaa kantajalleen lähes yliluonnollisia voimia: kun panta päässä keskittyy vaikkapa siirtämään neliötä tietokoneen ruudulla, niin sehän siirtyy.

Tan Len luoman kojeen pohjalta voidaan jatkossa kenties kehittää entistä tehokkaampia opetusvälineitä, ja sen avulla kyetään myös havaitsemaan ja hoitamaan aivojen toimintahäiriöitä nykyistä varhaisemmassa vaiheessa.

Tuemme uusia kykyjä

National Geographic jakaa uransa alkumetreillä oleville tutkijoille, seikkailijoille ja tarinankertojille vuosittain tukea kannustukseksi ja tunnustukseksi työstä, joka kasvattaa merkittävästi yleistä tietämystä maailmasta.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...