Bionics 1

Ihminen korjataan koneosilla

Sokeat voivat jälleen nähdä, kuurot kuulla ja käden menettäneet saada uuden otteen elämästä teknoproteesien avulla. Eikä kyse ole enää vain tieteiskirjojen tapahtumista, sillä tutkijat ovat jo alkaneet yhdistellä koneita ja ihmisiä.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

"Tee robottikädellä jotain hassua!"

Amanda Kitts astuu luokkahuoneeseen ja saa kimppuunsa lauman neljä- ja viisivuotiaita. ”Mitäs minun lapsilleni kuuluu tänään?” hän kysyy olkapäitä taputellen ja hiuksia pörrötellen. Hoikka ja tarmokas Kitts on pyörittänyt tätä ja kahta muuta päiväkotia Tennesseessä jo lähes 20 vuoden ajan. Hän kumartuu juttelemaan pienelle tytölle ja nojaa käsillään polviinsa.

”Robottikäsi!” joukko lapsia huutaa.

”Ai te muistatte tämän?” Kitts kysyy, ojentaa vasenta kättään ja kääntää kämmenensä ylöspäin. Kuuluu pehmeää surinaa, jota ei kuulisi, jos sitä ei osaisi kuulostella. Hän taivuttaa kyynärpäätään samanlaisen surinan säestyksellä.

”Tee sillä jotain hassua!” yksi tyttö sanoo.

”Ai että hassua? Muistatteko miten minä kättelen?” Kitts sanoo, ojentaa kätensä ja kiertää hieman rannettaan. Yksi poika ojentaa arasti kätensä koskettaakseen Kittsin sormia. Hänen kätensä osuu ihonväriseen muoviin, jonka sormet ovat hieman koukistuneet. Niiden alla on kolme moottoria, metallirunko ja hienoelektroninen koneisto. Laitteiston yläpäässä hauislihaksen puolivälissä valkoinen muovikuppi kiinnittyy tynkään, joka on melkein kaikki, mitä auto-onnettomuudessa vuonna 2006 menetetystä käsivarresta on jäljellä.

Aaveliikkeitä

Melkein muttei aivan. Kittsin aivoissa, tietoisuuden ulkopuolella, elää vahingoittumaton kuva tuosta käsivarresta, käsivarren aave. Kun hän ajattelee käsivarren koukistamista, aave havahtuu henkiin. Valkoisessa kupissa olevat elektrodisensorit kaappaavat aivoista syöksyvät impulssit ja muuttavat ne moottoreita ohjaaviksi signaaleiksi, jolloin tekokäsivarsi koukistuu.

”En minä oikeastaan edes ajattele sitä. Minä vain liikutan sitä”, sanoo 40-vuotias Kitts, joka käyttää sekä tätä vakiomallia että kokeellisempaa ja monikäyttöisempää käsivartta. ”Olin onnettomuuden jälkeen aivan eksyksissä, enkä ymmärtänyt miksi Jumala kohteli minua niin julmasti. Nykyisin olen kaiken aikaa aivan innoissani, koska kättä parannellaan koko ajan. Jonain päivänä pystyn tuntemaan sillä ja taputtamaan käsiäni lasten laulun tahtiin.”

Kitts on elävä todiste siitä, että vaikka lihakset ja luusto ovat vahingoittuneet tai jopa kokonaan mennyttä, hermot ja niitä ohjailleet aivojen osat jatkavat elämäänsä. Monilla potilailla ne vain odottavat viestinnän jatkumista – kuin katkaistut puhelinjohdot. Lääkärit ovatkin alkaneet kytkeä tällaisia osia mikroskooppisilla elektrodeilla ja taitavalla kirurgialla esimerkiksi kameroihin, mikrofoneihin ja moottoreihin. Hankkeiden tuloksena sokea voi nähdä, kuuro kuulla ja Amanda Kitts viikata paitojaan.

Äiti juttelee puolitoistavuotiaan kuuron poikansa kanssa

Kitts on yksi ”huomisen ihmisistä”, ryhmästä jonka menetettyjä tai vammautuneita ruumiinosia on korvattu hermojärjestelmään istutetuilla laitteilla, jotka reagoivat aivojen antamiin komentoihin. Heidän käyttämiään koneita kutsutaan neuroproteeseiksi tai bioniikaksi, joka on alkujaan tieteiskirjailijoiden käyttämä termi. Eric Schremp sukelsi uima-altaaseen vuonna 1992, mursi niskansa ja sai neliraajahalvauksen. Nyt hänellä on ihonsa alla elektroninen laite, jonka avulla hän pystyy tarttumaan sormillaan haarukkaan. Sokeutunut Jo Ann Lewis pystyy näkemään puiden muotoja pienellä kameralla, joka kommunikoi hänen näköhermonsa kanssa. Tammy Kenny taas pystyy puhumaan puolitoistavuotiaalle Aiden-pojalleen. Syntymästään saakka kuuro poika kykenee vastaamaan, koska hänen korvaansa asennetut 22 elektrodia muuttavat mikrofonin poimimaa ääntä kuulohermon ymmärtämäksi signaaliksi.

Kaikki tuo on tulosta lukuisista virheiden värittämistä kokeiden sarjoista. Kun tutkijoille on valjennut, että koneen ja mielen yhdistäminen on mahdollista, heille on tullut selväksi sekin, kuinka vaikeaa tuon yhteyden ylläpitäminen on. Jos Kittsin käsivarren päässä oleva kuppi liikahtaa edes hitusen verran, hän ei välttämättä pysty koukistamaan sormiaan lainkaan. Bioniikka on kaikesta huolimatta valtava harppaus, jonka avulla ihmisille voidaan antaa takaisin yhä enemmän heidän menettämiään kykyjä.

”Tässä työssä on kyse nimenomaan palauttamisesta”, sanoo Joseph Pancrazio, Yhdysvaltain kansallisen hermosairauksien tutkimuslaitoksen (NINDS) ohjelmajohtaja. ”Kun selkäydinvammautunut henkilö voi mennä ravintolaan ja syödä ilman että kukaan kiinnittää häneen huomiota, voidaan minusta puhua menestyksestä.”

Teema

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...