Tähtien puute sairastuttaa

Kesäisin Linnunrata ei näy meidän leveysasteillamme öiden kirkkauden vuoksi. Talvisin taas haittana on valosaaste, joka haittaa tähtien havainnointia ja aiheuttaa terveysongelmia.

tiistai 28. kesäkuuta 2016 teksti Babak Arvanaghi; Tieteen Kuvalehti

Tähtien tarkkailu ei koskaan ennen ole ollut niin vaikeaa kuin nyt. Lukuisat sähkövalot valaisevat öitä niin paljon, että me emme näe tähtiä taivaalla.

Uudessa tutkimushankkeessa on perehdytty valosaasteen määrään maailmassa.

Tulokset eivät näytä hyvältä: Linnunrata ei näy suuressa osassa länsimaita. Huolestuttavaa on se, että valosaaste aiheuttaa myös erilaisia sairauksia.

Valosaaste sairastuttaa

Useimpien muiden eläinten tavoin myös ihminen tarvitsee vuorokausirytmin, joka ohjaa nukkumista, heräämistä, näläntunnetta ja hormonitoimintaa.

Voimakas valosaaste häiritsee ihmisen vuorokausirytmiä, mikä voi aiheuttaa erilaisia vaivoja. Niitä ovat muun muassa:

Valosaaste häiritsee myös maaseudulla

Tutkimusryhmä mittasi Maan valosaastetta Suomi NPP -sääsatelliitilla. Satelliitin nimi johtuu suomalaistaustaisen tutkijan Verner Suomen nimestä.

Tutkimuksen tuloksista selvisi, että valo, joka pääasiassa on peräisin kaupungeista, heijastuu takaisin Maan ilmakehästä. Valo palaa takaisin Maahan ja saastuttaa laajoja alueita, jotka muuten sijaitsevat kaukana kaupungin valoista.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...