© Thinkstock

Pitkän iän salaisuus – naishormoni

Kumpi, perimä vai elämäntyyli, vaikuttaa siihen, että nainen elää keskimäärin miestä pitempään?

torstai 14. kesäkuuta 2018

Väestökirjanpidon ansiosta ihmisten keskimääräinen elinikä voidaan laskea esimerkiksi Pohjoismaissa noin 500 vuoden ajalta. 

Kirkonkirjojen merkinnöistä voidaan päätellä, että nykyinen elämäntyyli ei ole ainoa seikka, joka vaikuttaa elinikään. 

Sukupuolihormonit auttavat naisia

Naisten ja miesten välinen ero eliniän pituudessa johtuu ilmeisesti hyvin suuressa määrin sukupuolihormoneista. 

Testosteroni-mieshormonin määrä lisääntyy voimakkaasti murrosiässä. Testosteroniin liitetään usein sellaisia ominaisuuksia kuin viha, aggressiivisuus ja onnettomuusalttius. 

Mieshormonin määrän lisääntymistä elimistössä on esitetty yhdeksi syyksi siihen, että nuoret miehet kuolevat naisia useammin esimerkiksi väkivaltaisissa välienselvittelyissä tai liikenneonnettomuuksissa. 

Myöhemmällä iälläkin testosteroni vaikuttaa miehen terveydentilaan. Se kasvattaa kolesterolin määrää veressä ja altistaa miehen sydän- ja verisuonitaudeille. 

Naishormoni estrogeeni puolestaan laskee kolesterolitasoa. 

Eläinmaailmassakin naaras elää pitempään

Evoluutiotutkijat uskovat, että naiset ovat eläneet aina miestä pitempään, sillä sama ilmiö on havaittavissa muillakin lajeilla. Siitä on hyötyä lajin säilymiselle. 

Mitä kauemmin naaras elää jälkeläisten syntymän jälkeen, sitä paremmat mahdollisuudet poikasilla on kehittyä ja kasvaa täysikasvuisiksi. Uroksen eliniällä ei ole tällöin yhtä suurta merkitystä.

Täyttyykö sinunkin pääsi maailmaa koskevista kysymyksistä?

Löydät vastaukset myös moniin muihin arjen kysymyksiin tilaamalla Tieteen Kuvalehden. Ja jos tilaat Tieteen Kuvalehden nyt, tässä on toinen hyvä tarjous: kaksi Tieteen Kuvalehteä ja langattomat kuulokkeet vain 8,90 euroa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...