Kysymyksiä ja vastauksia Ebola-viruksesta ja taudin leviämisestä

Mistä tauti on peräisin, miten se leviää ja voiko se muuntautua? Täältä löydät vastauksia Ebolaa koskeviin kysymyksiisi.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014 teksti Karen Weintraub - National Geographic Daily News

Mikä Ebola tarkkaan ottaen on?

Ebola on virus, joka aiheuttaa kuumetta, kovia vatsakipuja ja usein myös voimakasta verenvuotoa. Potilaat voivat kuolla nestehukkaan ja sisäelinten pettämiseen.

Missä ja milloin Ebola ensimmäisen kerran havaittiin?

Ebola havaittiin ensimmäisen kerran 1970-luvun puolivälissä Keski-Afrikan pienissä maaseutukylissä. Tutkijat arvelevat, että Ebola on kehittynyt lepakoissa ja levinnyt niistä kädellisiin – muun muassa apinoihin ja ihmisiin – jotka ovat olleet kosketuksissa lepakoiden ruumiinnesteiden, esimerkiksi veren ja ulosteen, kanssa. Ihminen voi saada Ebolan myös koskettamalla tai syömällä tartunnan saaneita lepakoita tai kädellisiä.

Miten Ebola leviää?

Ebola leviää sairastuneen ruumiinnesteiden välityksellä. Potilas ei levitä tautia, ennen kuin hänellä ilmenee oireita, kuten kuumetta. Ebola tarttuu paljon huonommin kuin esimerkiksi flunssa.

Useimmat tartunnan saaneista ovat hoitaneet sairaita ihmisiä tai olleet virukseen kuolleen henkilön hautajaisissa. On teoreettisesti mahdollista mutta silti erittäin epätodennäköistä saada Ebola välillisesti oleskelemalla samassa tilassa tartunnan saaneen henkilön kanssa – esimerkiksi hieromalla käsiä käsinojaan, jossa on Ebolaan sairastuneen hikeä, ja hieromalla sitten omia silmiä.

Jos henkilö on parantunut Ebolasta – eli kahdessa 24 tunnin sisällä otetussa verikokeessa ei näy merkkejä viruksesta – hän ei enää tartuta tautia ja hänen voidaan katsoa olevan immuuni taudille ainakin jonkin aikaa. Ebola leviää siemennesteessä ja äidinmaidossa, ja viruksesta toipuneita miehiä kehotetaan käyttämään sukupuoliyhteydessä kondomia seitsemän viikon ajan parantumisesta.

Voiko virus muuntautua, muuttua tarttuvammaksi ja alkaa esimerkiksi levitä ilman välityksellä?

Virukset ovat todella taitavia muuntautumaan, mikä voi tehdä niistä vaarallisempia tai vaarattomampia. Tutkijoiden mukaan on erittäin epätodennäköistä, että viruksen perusominaisuudet voisivat muuttua niin, että tauti alkaisi tarttua ilman välityksellä.

”Tällä hetkellä ei ole mitään todisteita siitä, että Ebola-virus voisi muuntautua ja muuttua ilmassa leviäväksi, eikä tällaista odotetakaan tapahtuvan”, YK totesi lokakuun alussa. Epätodennäköisistä ja teoreettisista tilanteista huolehtimisen sijaan on YK:n mukaan tärkeämpää keskittyä nykyiseen tautiin liittyviin tunnettuihin vaaratekijöihin: ”Energia pitäisi keskittää nopeaan puuttumiseen ja todellisten tarpeiden ja puutteiden korjaamiseen paikallisyhteisöissä, joissa tauti jyllää.”

Miksi Ebola on tällä kertaa paljon vaarallisempi kuin aiemmin?

Vuodesta 1976 lähtien, jolloin tauti todettiin ensimmäisen kerran Ebola-joen läheisyydessä nykyisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa, Ebolaa on esiintynyt pääasiassa vain keskisen Afrikan maaseutukylissä. Kun viranomaiset kuulivat taudin puhkeamisesta, yleensä jo muutaman tapauksen jälkeen, he eristivät potilaat nopeasti ja kehottivat kaikkia, jotka olivat hiljattain olleet kosketuksessa sairastuneiden kanssa, hakemaan apua ensimmäisten oireiden ilmestyttyä.

Nykyisen epidemian ensimmäinen tunnettu uhri on kaksivuotias guinealainen, joka kuoli joulukuussa. Viranomaiset eivät kuitenkaan kuulleet yhdestäkään tapauksesta ennen maaliskuuta, ja tuolloin sairaus oli jo alkanut levitä. Toukokuun lopussa Ebolaa havaittiin Guinean pitkällä, metsäisellä Sierra Leonen vastaisella rajavyöhykkeellä, kun ihmiset olivat kulkeneet rajan poikki osallistuakseen hautajaisiin.

Ebolaan kuolleiden ruumiit tartuttavat tautia erittäin herkästi, ja monet ovatkin saaneet tartunnan hautajaismenoissa, joihin sisältyy ruumiiden koskettelua. Sen sijaan, että Ebola olisi rajoittunut pieniin, eristyneisiin yhteiskuntiin, se onkin nyt levinnyt nopeasti isompiin kaupunkeihin ja alueille, joilla ihmiset ovat läheisessä kosketuksessa keskenään.

Koska potilasmäärät ovat olleet suuria, sairaalat ja klinikat eivät ole pystyneet vastaamaan tarpeeseen, eikä välittömässä tartuntavaarassa olevia ihmisiä ole voitu jäljittää ja varoittaa oireiden tarkkailusta. Mitä useampia ihmisiä sairastuu ja haudataan, sitä useampi ihminen saa tartunnan hautajaisissa.

Asioita pahentavat entisestään monta vuotta kestänyt sisällissota ja korruptio, joka on saanut ihmiset suhtautumaan viranomaisiin epäluuloisesti Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa. Lääkäriin hakeutumisen sijaan monet sairastuneet ovat salanneet tautinsa ja jääneet kotiin, jossa he ovat tartuttaneet muita.

Näissä kolmessa maassa sairaalat ja klinikat ovat hyvin alkeellisia – harvoissa paikoissa on sähköt, juoksevaa vettä tai edes välttämättömimpiä varusteita – joten hoitohenkilökunta ei ole voinut tehdä paljoakaan suojautuakseen tartunnalta. Yli 300 lääkäriä on sairastunut, ja puolet on kuollut.

Toukokuusta lähtien uusien Ebola-tapausten määrä on tuplaantunut joka 20. tai 30. päivä, ja viranomaiset ennustavat, että epidemia saattaa tammikuun loppuun mennessä saavuttaa jopa 1,4 miljoonan ihmisen rajan, jos mitään ei tehdä sen pysäyttämiseksi.

Miten Ebolaa hoidetaan?

Ebolaan ei ole mitään tiettyä hyväksyttyä hoitokeinoa, mutta useita menetelmiä on kehitetty ja testattu potilailla syyskuun puolivälistä lähtien. Länsi-Afrikassa hoito on hyvin vähäistä; etupäässä se on nesteen tarjoamista potilaille ja heidän pitämistä suhteellisen puhtaina. Nykyisen epidemian aikana noin puolet potilaista on kuollut tautiin.

Kourallinen potilaita, joita hoidetaan toistaiseksi Yhdysvalloissa, on selvinnyt taudista saatuaan oireisiinsa perusteellista ja kattavaa hoitoa. Hoitomuotoina käytetään suonensisäistä nesteytystä, elektrolyyttejä, happitasapainon ja verenpaineen ylläpitoa sekä muiden infektioiden hoitoa.

Onko Ebola saavuttanut huippunsa Afrikassa?

Virus jyllää edelleen hallitsemattomana Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa. Maailman terveysjärjestön WHO:n uusimpien lukujen mukaan 1.10. mennessä 7 470 ihmistä oli saanut Ebola-diagnoosin, ja 3 431 oli kuollut virukseen. WHO myöntää, että viralliset luvut ovat oletettavasti kahdesta kolmeen kertaan liian pieniä verrattuna todellisiin lukuihin, mikä merkitsee sitä, että kuolleiden määrä voi olla jopa 10 000. Noin 40 prosenttia Länsi-Afrikassa Ebolaan sairastuneista on saanut taudin syyskuun puolivälissä ja kolme viikkoa aiemmin kuin tämä artikkeli kirjoitettiin.

Miten Ebolan leviäminen voitaisiin pysäyttää?

Kansainvälinen yhteisö on syyskuusta lähtien tehostanut pyrkimyksiään epidemian pysäyttämiseksi, ja Yhdysvallat on jo lahjoittanut noin lähes miljardi euroa ja antanut 3 000 sotilaalle luvan matkustaa alueelle auttamaan logistisissa järjestelyissä. Myös muista maista, kuten Kuubasta, Kiinasta ja EU:n maista, on alkanut saapua apua Länsi-Afrikkaan.

On epävarmaa, kauanko epidemian pysäyttäminen kestää, mutta viralliset arviot liikkuvat kuuden kuukauden ja vuoden välillä. Ilman kansainvälisen yhteisön aktiivista toimintaa virusta ei ehkä koskaan saada kuriin, mikä tarkoittaa, että Länsi-Afrikan väestö on jatkuvassa vaarassa ja voi levittää virusta muualle maailmaan.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...