Läpimurto: Hiv saatiin nujerrettua

Brittiläinen tutkijaryhmä on onnistunut kolmivaiheisella hoitomenetelmällä kehittämään ilmeisen tehokkaan hiv-lääkkeen. Hoitoa saaneen 44-vuotiaan miehen elimistöstä ei enää löydy merkkejä viruksesta.

maanantai 17. lokakuuta 2016 teksti Babak Arvanaghi

Hi-virus on tarttunut jo 36,7 miljoonaan ihmiseen, mutta nyt näköpiirissä on pilkahdus toivosta.

44-vuotias brittimies on – ensimmäisenä maailmassa – onnistuttu parantamaan. Hän on ensimmäinen 50 henkilön koeryhmästä, joka sai uudenlaista hoitoa hiv-tartuntaan.

Kick and kill

Hiv iskee tietyntyyppisiin T-soluihin – CD4-soluihin – jotka ovat tärkeitä immuunijärjestelmän osia. CD4-solut paikantavat sairauksia ja kertovat CD8-soluille – tappaja-T-soluille – minne niiden pitää iskeä.

Jos CD4-solut ovat hivin vaurioittamia, tappajasolut eivät enää löydä viruksia. Osa tartunnan saaneista soluista vaipuu lepotilaan, mikä myöskin heikentää vastustuskykyä ja vaikeuttaa viruksen löytämistä.

Uusi hoitomenetelmä käy vaikeasti paikannettavan sairauden kimppuun kolmessa vaiheessa – Britain's National Institute for Health Researchin tutkijat kutsuvat hoitoa ”kick and kill” -menetelmäksi.

Uinuvat solut herätetään

Ensimmäisessä vaiheessa potilasta hoidetaan retroviruksella, joka estää sairaita soluja jakautumasta ja levittämästä tautia.

Toisessa vaiheessa potilaaseen pistetään virusta, joka vahvistaa vastustuskykyä niin, että se voi tuhota hi-virusta tehokkaammin.

Kolmannessa vaiheessa potilaalle annetaan vorinostaattia – lääkeainetta, joka herättää tartunnan saaneet ja lepotilaan vajonneet solut. Näin immuunijärjestelmä kykenee taas paikantamaan ja tappamaan viruksia.

Ensimmäisistä onnistumisista huolimatta tutkijat eivät halua julistaa hoitomenetelmää parannuskeinoksi ennen kuin seurantatietoa on pidemmältä ajanjaksolta.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...