Afrikka: maailman uusi vilja-aitta?

Afrikassa on paljon hedelmällistä viljelysmaata. Nykyaikaisten viljelymenetelmien avulla manner voisi ruokkia omat asukkaansa ja tuottaa ruokaa vientiinkin.

torstai 10. heinäkuuta 2014 teksti Jr.

Vihreän vallankumouksen lannoitteiden, keinokastelun ja satoisien lajikkeiden yhdistelmä – joka yli kaksinkertaisti globaalin viljantuotannon vuosina 1960–2000 – ei juurtunut Afrikkaan.

Syinä siihen olivat huono infrastruktuuri, rajalliset markkinat, heikko hallinto ja sitkeät sisällissodat, jotka romuttivat siirtomaahallinnosta vapautuneen mantereen.

Afrikka on vahvalla kasvu-uralla

Moni este on nyt poistumassa. Saharan eteläpuolisen Afrikan vuotuinen talouskasvu on viime vuosikymmenen ajan huidellut viiden prosentin tienoilla, mikä on enemmän kuin Euroopan unionissa tai Yhdysvalloissa.

Jos Saharan eteläpuolen viljelijät pystyvät nostamaan keskisatonsa vaikka neljäänkin viljatonniin hehtaarilta olemassa olevilla menetelmillä, he voisivat joidenkin asiantuntijoiden mukaan kyetä ruokkimaan paremmin itsensä ja ryhtyä myös viemään ruokaa, jolloin he ansaitsisivat rahaa ja voisivat ruokkia muutakin maailmaa.

Kamppailu maasta

Mahdollisuudet ovat mahtavat, ja kansainväliset maatalousyritykset kilvoittelevat käyttöoikeuksista Afrikan maaperään. Viranomaiset suhtautuvat hankkeisiin suopeasti, ja usein pienviljelijöiden pitkään viljelemät maapalstat päätyvät yllättäen suurtilallisten käyttööön.

Lue artikkeli: Planeetan uusi vilja-aitta

Lue perusteellinen artikkeli Afrikassa käytävästä maakamppailusta National Geographic Suomen numerosta 7/2014.

Huom! Sinun pitää olla kirjautunut natgeo.fi-sivuston käyttäjäksi voidaksesi ladata artikkelin. Napsauta "Lataa artikkeli" -painiketta. Jos et ole kirjautunut sivustoon, sinulle tarjotaan mahdollisuutta rekisteröityä käyttäjäksi. Se käy nopeasti eikä maksa mitään.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...