Lämmintä juomaa kylmässä ilmassa

Tarina kertoo, että teetä tuotiin Tiibetiin ensimmäisen kerran vuonna 641, kun Tang-dynastian prinsessa Wen Cheng avioitui tiibetiläiskuningas Songtsen Gampon kanssa. Tiibetin kuninkaalliset ja paimentolaiset tykästyivät teehen, eikä ihme. Se oli kuuma juoma kylmässä maassa, jossa ainoat muut juomavaihtoehdot olivat lumesta sulatettu vesi, jakin- tai vuohenmaito, ohramaito ja chang (ohraolut). Kupillinen jakinvoiteetä, joka maistuu suolaiselta, öljyiseltä ja pistävältä, maistui jakinlantanuotioiden äärellä lämmitteleville paimenille.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Tarina kertoo, että teetä tuotiin Tiibetiin ensimmäisen kerran vuonna 641, kun Tang-dynastian prinsessa Wen Cheng avioitui tiibetiläiskuningas Songtsen Gampon kanssa. Tiibetin kuninkaalliset ja paimentolaiset tykästyivät teehen, eikä ihme. Se oli kuuma juoma kylmässä maassa, jossa ainoat muut juomavaihtoehdot olivat lumesta sulatettu vesi, jakin- tai vuohenmaito, ohramaito ja chang (ohraolut). Kupillinen jakinvoiteetä, joka maistuu suolaiselta, öljyiseltä ja pistävältä, maistui jakinlantanuotioiden äärellä lämmitteleville paimenille.

Tiibetiin Teehevostietä pitkin kannettu tee oli tuon jalon juoman karkeinta laatua. Teetä saadaan teepensaasta (Camellia sinensis), ikivihannasta subtrooppisesta kasvista. Vihreä tee tehdään hapettamattomista nupuista ja lehdistä, kun taas Tiibetiin tarkoitettu tee valmistetaan vielä nykyäänkin pensaan suurista ja sitkeistä lehdistä, varsista ja oksista. Se on teelaaduista kitkerintä.

Useiden höyrytys- ja kuivatuskierrosten jälkeen tee sekoitetaan tahmeaan riisiveteen, puristetaan muotteihin ja kuivatetaan. Mustateeharkot painavat puolesta kilosta kolmeen, ja niitä myydään edelleen joka puolella Tiibetiä. 1000-luvulle mennessä teeharkoista oli tullut valtakunnan käyttövaluuttaa. Song-dynastia osti sillä Tiibetistä vankkoja ratsuja, joita se tarvitsi taisteluissa pohjoisen paimentolaisheimoja vastaan. Teestä tuli Kiinan ja Tiibetin välisen kaupan tärkein hyödyke. Vuonna 1074 perustetun Sichuanin Tee- ja hevosagentuurin vaihtokurssin mukaan 60 kilogramman teelastilla sai yhden hevosen. Kantajat rahtasivat teetä Yaanin tienoon viljelmiltä ja tehtailta ylös Kangdingiin, jonne kertyi nousua 2 550 metriä. Siellä tee pakattiin vesitiiviisiin jakinnahkasäkkeihin ja lastattiin muuli- ja jakkikaravaaneihin, joiden matka Lhasaan kesti kolme kuukautta.

1200-luvulle tultaessa Kiina vaihtoi miljoonia teekiloja noin 25 000 hevoseen vuodessa. Kaikki nuokaan hevoset eivät riittäneet pelastamaan Song-dynastiaa, jonka TŠingis-kaanin pojanpoika Kublai-kaani kukisti vuonna 1279. Teen vaihtaminen hevosiin jatkui kuitenkin koko Ming-dynastian ajan (1368–1644) ja aina Qing-dynastian valtakauden (1645–1912) puoliväliin saakka. Kun hevosten tarve alkoi Kiinassa 1700-luvulla vähentyä, teetä alettiin vaihtaa muihin hyödykkeisiin: nahkavuotiin, villaan, kultaan ja hopeaan ja ennen kaikkea perinteisiin kiinalaisiin rohtoihin, joita sai vain Tiibetistä. Juuri näitä tavaroita Luo, Gan, Li ja muut teenkantajien ammattikunnan viimeiset edustajat toivat palatessaan Kangdingista.

Kiinassa keisarillinen hallinto sääteli Sichuanin teekauppaa, ja teokraattisessa Tiibetissä kaupantekoa johtivat luostarit. Teehevostie, joka tunnettiin Tiibetissä nimellä Gyalam, yhdisti tärkeimpiä luostareita. Vuosisatojen varrella niin Tiibetin kuin Kiinankin valtasuhteiden muutokset heijastuivat myös kaupankäyntireitteihin. Pääväyliä oli kolme: yksi tuli etelästä Yunnanista, toinen pohjoisesta ja kolmas idästä. Tiibetin halki kulkeva itäinen reitti oli kaikkein lyhin, ja sitä kautta teetä kuljetettiin eniten.

Pohjoista väylää peittää nykyisin maantie numero 317. Lhasan lähellä se myötäilee maailman korkeinta rautatietä, Qinghaista Tiibetiin kulkevaa rataa. Myös eteläisen väylän paikalla kulkee asfaltoitu maantie, numero 318. Nämä tiet ovat kaupan valtasuonia, joita ahtauttavat rekat kuljettavat kaikkea mahdollista tavaraa länteen Tiibetin kasvavalle kiinalaisväestölle.

Tiibetin Nyainqentanglhavuorten läpi kiemurtelevaa keskiväylän länsiosaa ei ole päällystetty. Koko karu seutu autioitui kymmeniä vuosia sitten ja suljettiin matkailijoilta. Jotta voisin nähdä, mitä alkuperäisestä reitistä on jäljellä Tiibetissä, minun olisi kuitenkin päästävä kielletyille vuorille. Soitin vaimolleni Sue Ibarralle, joka on kokenut vuorikiipeilijä, ja pyysin häntä tulemaan Lhasaan elokuussa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...