Veto viilentää

Justin Kase, Alamy

Tavalliset tuulettimet saavat aikaan viilentävän tunteen panemalla ilman liikkeelle, mutta ne eivät viilennä ilmaa. Ullakolle tai sen alapuoliseen sisäkattoon asennettavat poistoilmapuhaltimet taas toimivat eri periaatteella. Ne imevät suuria määriä lämmintä, seisovaa ilmaa ulos talosta, jotta tilalle virtaisi raikkaampaa ja viileämpää ulkoilmaa.

Yhdysvaltalaisen laitevalmistajan Quiet Cool Manufacturingin mukaan paras tapa jäähdyttää poistoilmailmapuhaltimella on sammuttaa ilmastointi ja käynnistää puhallin illalla, kun lämpötila laskee.

Saavutettavat säästöt ja kuoletusajat riippuvat talosta ja ilmastosta, sanoo laitteita myyvän R.E. Williams -yhtiön edustaja Mary Driscoll. "[Puhallin] todellakin säästää rahaa. Meidän puhaltimemme ovat energiatehokkaampia kuin tavanomainen ilmastointilaite."

Poistoilmapuhaltimet voivat aiheuttaa meluongelmia, etenkin jos ne asennetaan väärin. EPA:n mukaan suuritehoinen puhallin, jota käytetään pienellä teholla, on yleensä hiljaisempi kuin pieni tuuletin, joka käy isoilla kierroksilla. EPA suosittaa asentamaan kaikki tuulettimet aina melua vaimentaville kumi- tai huopatassuille ja käyttämään muutenkin tuulettimia, joiden käyntinopeutta voi säädellä.

R.E. Williamsin tuulettimet ovat Mary Driscollin mukaan "meluluokiteltuja".

Poistoilmatuulettimet viilentävät tietenkin vain silloin, kun sisäilma on ulkoilmaa lämpimämpää. Niissä ilmastoissa, joissa lämpötila laskee yön ajaksi merkittävästi, voidaan poistoilmatuulettimella vähentää ilmastointikuluja jopa 50–90 prosentilla.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup