Valaiden reitillä

Noin yhdeksän kuukautta vanha, lähes vieroitusikäinen poikanen varjostaa emoaan Santa Barbara Channelissa Kalifornian edustalla. Kaksikko on osa maailman tiheintä, suunnilleen 2000 yksilön sinivalasryhmää, joka syö kesäisin krilliä tällä alueella.
Flip Nicklin
Noin yhdeksän kuukautta vanha, lähes vieroitusikäinen poikanen varjostaa emoaan Santa Barbara Channelissa Kalifornian edustalla. Kaksikko on osa maailman tiheintä, suunnilleen 2000 yksilön sinivalasryhmää, joka syö kesäisin krilliä tällä alueella.

Kun seurailimme sinivalaiden vaellusreittiä etelän suuntaan, olimme vuorotellen valasvahdissa keulasillalla etsien puhalluksia horisontista. Valaat 5801 ja 23043 olivat satelliitin mukaan jo saapuneet kupolille, ja valas 5670 oli lähestymässä. Tutkijoita kiinnosti erityisesti valas 23043, koska he tiesivät sen naaraspuoliseksi ja koska se oli saapunut paikalle aikaisin, kuten odottavan äidin voi olettaa tekevän. Valkoinen sinivalas, numero 4172, mikäli se oli tulossa kupolin luo tänä vuonna, oli ryhmän mukana matkalla kohti etelää. Tyynimeri on kuitenkin laaja, emmekä nähneet pihaustakaan.

Silloin tällöin, öin ja päivin, laiva vaihtoi vapaalle ja tutkijat laskivat veteen välineitään: CTD-sensorin, kaikuluotaimen ja hydrofonin. CTD-sensori tallensi sähkönjohtavuutta (yhtä suolaisuuden mittareista), lämpötilaa ja veden syvyyttä. Kaikuluotain etsi krillikeskittymiä, joista sinivalaat ovat lähes täysin riippuvaisia.

”Teemme kontrollihavaintoja matkan varrella”, Mate selitti. ”Jos krilliä ei ole, jatkavatko valaat matkaa? Jos krillikeskittymät ovat suuria, jäävätkö valaat alueelle? Etsimme ulostetta. Yritämme kaapia sen ylös ja havaita, syövätkö valaat. Haistelemme myös valaiden hengitystä, sillä se haisee pahemmalle, jos ne ovat syöneet. Minusta se ei kuitenkaan ole epämiellyttävä haju – ei ainakaan verrattuna harmaavalaan hengitykseen, joka haisee todella pahalle – mutta sinivalaan henkäys voi olla voimakas.”

Hydrofonilla oli tarkoitus havaita sinivalaiden ääntelyä. Sinivalasuroksen yksinkertainen laulu – A-huudon jyskyttävä, kovaääninen, syvä basso, jota seuraa jatkuvampi B-huuto – on merten mahtavin laulu, joka voi teoriassa kantautua yli puolen valtamerialtaan. Suuret hetulavalaat kulkevat kuitenkin usein vaitonaisina. Muutamaa epäilyttävää laulunpätkää lukuun ottamatta emme kuulleet yhtikäs mitään.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup