Kuvareportaasi: Hyppyhämähäkit

Thomas Shahan

Hyppyhämähäkit ovat koreita ja ketteriä, laajalle levinneitä ja vaarattomia, mutta monien muiden hämähäkkien lailla silti ylenkatsottuja.

Olen vuodesta 2007 pyrkinyt korjaamaan tilannetta tekemällä kotiosavaltioni Oklahoman hämähäkeistä suurikokoisia muotokuvia. Hämähäkit saivat minut verkkoonsa heti, kun näin niitä kotipihassani Tulsassa.

Aloin opetella niiden nimiä ja tapoja. Sitten ryhdyin etsimään hämähäkkejä seudun puistoista ja suojelualueilta, esimerkiksi Oxleyn luontokeskuksesta, missä näin esimerkiksi tämän peukalonkynnen kokoisen Phidip­pus putnamin (yläkuva).

Nyt kun tiedän, missä hämähäkkejä istuskelee – niiden ääriviivat erottuvat usein lehtien läpi – pystyn havaitsemaan ne nopeasti. Yritän valokuvata ne siellä, mistä ne löydänkin, mutta joskus saattelen hämähäkin hellästi sisätiloihin ja vapautan sen kuvausten jälkeen.

Hyppyhämähäkkien heimo ei ole vuosimiljoonien mittaan juurikaan muuttunut. Uskon sen johtuvan siitä, että niiden värinäkö, ympäristöön sulautumiskyky, pariutumisrituaalit ja saalistustekniikat ovat kehittyneet täydellisiksi. Haluan näyttää muillekin, kuinka hurmaavia ne ovat.