Kompositio

Robin Isacsson

Kompositio vasemmalta oikealle Länsimaisissa kulttuureissa on totuttu lukemaan tekstiä vasemmalta oikealle, ja sama pätee kuvienkin lukemiseen. Siksi kannattaa sijoittaa kuvan tärkeimmät elementit vasempaan laitaan. Jos pääaihe sijaitsee kuvan keskellä, katsoja ei juurikaan antaudu tutkimaan kuvan muuta antia. (Sellainen kuva ei ole yleensä edukseen myöskään lehden sivuilla, koska aihe sulautuu liiaksi taustaansa.)

Kuvaustilanteessa pääaihe on usein kuvakentän keskellä tarkentamisen helpottamiseksi. Jotta aihe saataisiin vasempaan reunaan tarkennuksen siitä kärsimättä, voit painaa laukaisijan puoliksi alas, pitää sitä painettuna ja kääntää kameraa ennen kuvan ottamista. Useimmilla kameroilla on myös mahdollista valita tarkennuspisteeksi jonkin verran sivussa sijaitseva kohta. Silloin kameraa ei tarvitse liikuttaa kesken kaiken.

Asettele taustakin kohdalleen Jos pääkohde ei ole kovin suuri ja se sijoitetaan kuvakentän reunaan, jää paljon tilaa vielä käyttämättä. Pyri saavuttamaan sellainen kompositio, että kuvan muissakin osissa on mielenkiintoista katsottavaa – ehkä jokin toinen, kaukaisempi aihe – joka innostaa katselemaan kuvaa monipuolisemmin. Jos taas haluaa nimenomaan korostaa eristyneisyyttä, voi pyrkiä kuvaamaan pelkän pääaiheen.

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup