Kuvareportaasi: Sateen vangitsijat

Kuvauspaikkaan päästäkseen Richardson jahtasi ukkosta yli sata kilometriä. ”Myrsky jylisi eteenpäin kuin tavarajuna”, hän muistelee.

”Minun oli kuvattava auton ikkunasta. Ulos ei ollut mitään menemistä, jos halusi pitää kameransa kuivana.”

Jo kolme tai neljä minuuttia myöhemmin pilvet olivat poissa. Valo otti horisontin jälleen haltuunsa, ja vain taivaalle ilmestyvä sateenkaari muistutti jo menneestä myrskystä.

Sade muuttaa asioita. Se pehmentää maisemaa ja pimentää taivasta monokromaattisella väripaletillaan. Taakseen se jättää kauneutta – peilimäisiä lätäköitä kadun pintaan, väräjäviä vesipisa­roita kasvien lehtiin, kiiltäviä timantteja hämähäkinverkkoihin.

”Valokuvaajat rakastavat sadetta eivätkä perusta täydestä auringonpaisteesta”, sanoo Richardson.

”Niillä on eroa kuin venäläisellä romaanilla ja tavanomaisella onnittelukortilla.”

Hän muistaa Skotlannin ylämailla järven yli vyöryneen sateen ja uudenvuodenaattona Cuscossa yllättäneen sadekuuron, joka jahtasi juhlavieraat samppanjalaseineen verannan suojiin, ja loputtoman kaatosateen, josta hän nautti Cornwallissa hiilitakan lämmössä.

Oikealta pääset kuvagalleriaan, jossa National Geographic -valokuvaajat esit­televät omia kokemuk­siaan hetkistä, jolloin taivaat aukesivat ja langettivat maan päälle taikojaan.