Vihreän kiven tarina

Kun Nur Piah vietti lapsuusvuosiaan syrjäisellä Sumbawasaarella Indonesiassa, hän kuuli tarinoita vuoristosademetsien alle haudatusta valtavasta kulta-aarteesta. Ne olivat pelkkiä satuja, kunnes amerikkalaisen Newmont Mining Corporationin geologit löysivät mielenkiintoisen vihreän kiven uinuvan tulivuoren kupeesta 12 kilometrin päästä Nur Piahin kotoa. Kiven sammaleinen sävy paljasti sen sisältävän kuparia, jota joskus tavataan yhdessä kullan kanssa, ja melko pian Newmont alkoi perustaa kaivosta, joka sai nimen Batu Hijau, ”vihreä kivi”.

Nur Piah oli tuossa vaiheessa 24-vuotias nuori nainen. Hän vastasi Newmontin työpaikkailmoitukseen, jossa haettiin ”operaattoreita”, ja ajatteli saavansa ystävällisen luonteensa ansiosta paikan puhelinvaihteen hoitajana. Kun tämä muslimisaarnaajan tytär sitten saapui koulutukseen, päällikkö esittelikin hänelle vallan toisenlaisen työpisteen – Caterpillar 793 -louhosauton, maailman suurimpiin lukeutuvan maansiirtoauton ohjaamon.

Kuusi metriä korkea ja 13 metriä pitkä louhosauto oli suurempi kuin hänen perheensä kotitalo. Jo sen renkaat olivat kaksi kertaa hänen korkuisensa. ”Auto hirvitti minua”, Nur Piah muistelee. Seuraava järkytyksen hetki koitti, kun hän näki kaivoksen ensimmäisen louhinnan jäljen. ”He olivat kuorineet Maasta pinnan pois!” hän kertoo. ”Ajattelin, että se voima, joka tuohon pystyy, on totisesti vahva.”

Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, Nur Piah on itse osa tuota voimaa. Kahden lapsen äiti kietaisee vaaleanpunaisen huivin kasvojensa ympärille, hymyilee herttaisesti, revittää Caterpillarin 2 337-hevosvoimaista moottoria ja jylisee Batu Hijaun kaivoksen suusta sisään. Hänen louhosautonsa on osa 111 ajoneuvon kalustoa, joka siirtää lähes sata miljoonaa tonnia kiveä joka vuosi. Miljoonia vuosia tällä paikalla seisseestä 550-metrisestä tulivuoresta ei näy enää merkkiäkään. Sen paikalla ammottaa nyt läpimitaltaan 1 500-metrinen louhos, joka yltää 105 metriä merenpinnan tason alapuolelle. Kun Batu Hijaun malmijuoni on parinkymmenen vuoden kuluttua louhittu pois, kaivos yltää 450 metriä merenpinnan alapuolelle.

Yksi asia Nur Piahia kuitenkin askarruttaa: vaikka hän on työskennellyt Batu Hijaussa jo vuosikymmenen ajan, hän ei ole kertaakaan nähnyt hippustakaan kullasta, jota hän työkseen kaivaa. Prosessia valvovat insinöörit jäljittävät kullan kupariyhdisteistä, joihin se on kiinnittynyt. Koska kulta kuljetetaan meren yli sulattoihin kuparirikasteena, sumbawalaiset eivät koskaan näe vilaustakaan kulta-aarteesta, joka on mullistanut heidän saarensa. Maailman suurimmat kaivosyhtiöt etsivät kultaa maailman joka kolkasta kullan hinnan nousun ja Yhdysvaltojen, Etelä-Afrikan sekä Australian esiintymien ehtymisen ajamina.

Yksi aggressiivisimmin uusia alueita vallanneista on Denverissä päämajaansa pitävä kaivosjätti Newmont, jolla on avolouhosmallisia kultakaivoksia jo viidellä mantereella Ghanan alangoilta Perun vuoristoon. Kehitysmaiden tarjoamien etujen – edulliset kustannukset, hyvät katteet, vähän rajoituksia – houkuttelemana Newmont on tuonut köyhille alueille kymmeniä tuhansia työpaikkoja.

Yhtiötä on kuitenkin myös arvosteltu monesta seikasta ekologisesta tuhosta kyläläisten pakkosiirtoihin. Newmont on Batu Hijaun suurin yksittäinen osakas ja täydessä vastuussa kaivoksen toiminnasta, ja siellä yhtiö on vastannut arvosteluun tukemalla kylän kehittämistä ja ympäristöohjelmia ja väheksymällä arvostelijoitaan. ”Miksi tuhansien kilometrien päässä olevat aktivistit pitävät meteliä, mutta kukaan kaivoksen lähistöllä asuva ei valita?” kysyy Malik Salim, Batu Hijaun vanhempi viestintäjohtaja. ”Kulta tekee kaikki hulluksi.”

Sumbawan asukkaista valtaosa on viljelijöitä ja kalastajia, jotka asuvat paaluperustaisissa puumajoissa kaukana nykyajan kotkotuksista. Batu Hijaun porttien sisäpuolella Newmont on kuitenkin tehnyt viidakosta amerikkalaistyylisen lähiön, jossa asuu noin 2 000 kaivoksen kaikkiaan 8 000 työntekijästä. Siististi päällystettyjen katujen varresta löytyy pankki, kansainvälinen koulu ja jopa lähetyskeskus, joka vastaa Newmontin sisäisen tv-kanavan toiminnasta. Perheet tulevat katumaastureillaan ravintolaan nauttimaan ilmaisten pitsojen illasta vehmaan golfkentän kupeessa.

Kullan korkea hinta ja kehittyneet menetelmät antavat yhtiöille mahdollisuuden kaivaa kannattavasti pienen pieniäkin kultahippuja. Batu Hijaussa Newmont erottaa kullan ja kuparin kivestä huippuunsa viritetyllä vaahdotustekniikalla, jossa ei tarvita myrkkykemikaaleja toisin kuin potentiaalisesti myrkyllisessä syanidiliuotusmenetelmässä, jota yhtiö käyttää joissakin muissa kaivoksissaan.

Tekninen kehitys ei kuitenkaan saa taiottua pois kaivostoiminnan tuottamaa suurta jätemäärää. Tässä kaivoksessa saadaan vajaassa 16 tunnissa aikaan enemmän jätetonneja kuin mitä kultaa on ikinä kaivettu esiin koko maailmassa. Jätettä on kahdenlaista: sivukiveä, joka kasataan litteähuippuisiksi vuoriksi pitkin aluetta, joka oli vielä vähän aikaa sitten neitseellistä sademetsää, ja kemiallisen käsittelyn jätevesiä, jotka Newmont siirtää putkea pitkin merenpohjaan.

Tämä ”rikastusjätteen merenalainen loppusijoitus” on tiukasti kiellettyä useimmissa kehittyneissä maissa metallipitoisten jätteiden meriympäristölle aiheuttamien seurausten vuoksi, eikä Newmontkaan käytä tätä menetelmää missään muualla kuin Indonesiassa. Neljä vuotta sitten indonesialaisessa tuomioistuimessa nostettiin rikossyytteitä yhtä Newmontin tytäryhtiötä vastaan, ja viisi sen työntekijää vangittiin kuukauden ajaksi, koska yritys pumppasi saasteita mereen Sulawesin saarella lähellä Buyat Bayn kaivosta, joka on sittemmin suljettu. Kaikki syytteet Newmontia vastaan kuitenkin hylättiin vuonna 2007.

Tuomioistuinta on arvosteltu taipumisesta kaivosteollisuuden kannalle, mutta Newmont puolustaa merenpohjasijoituskäytäntöään Batu Hijaussa. ”Jätteiden sijoittaminen maan pinnalle olisi halvempaa, mutta ympäristölle vahingollisempaa”, väittää Batu Hijaun vanhempi prosessipäällikkö Rachmat Makkasau. Batu Hijaun jätteet päästetään mereen 3,4 kilometrin päässä rannasta 125 metrin syvyydessä jyrkänteelle, jota pitkin ne valuvat yli 3 000 metrin syvyyteen. ”Me seuraamme tarkasti jätteiden, putkien ja merenpohjan laatua”, Makkasau sanoo. ”Tuossa syvyydessä jätteet vaikuttavat vain joihinkin ’merihyönteisiin’.”

Syvällä merellä ei välttämättä ole kovin paljon puolustajia, mutta sademetsällä on. Osin siksi juuri Batu Hijaun hylkykivikasat, eivät merenalaiset päästöt, ovat aiheuttaneet kiistoja Indonesian hallinnon kanssa. Newmontin ympäristöosasto – tällä hetkellä 87 hengen vahvuinen – painottaa pyrkivänsä hylkykivikasojen maisemointiin. Niitä peitetään kolmen metrin multakerroksella, ja viidakon annetaan vallata kukkulat. Neitseellistä sademetsää ei silti tietenkään pystytä mitenkään palauttamaan, ja nyt Newmontilla on edessään uusi haaste: kymmenen vuoden toiminnan jälkeen sillä on vaikeuksia löytää sijoituspaikkoja Batu Hijaun jätteille.

Kolme vuotta sitten yhtiö haki lupaa raivata vielä 32 hehtaaria sademetsää, mutta toistaiseksi lupaa ei ole herunut, koska ympäristönsuojelijat ovat nostaneet esiin Sumbawan celebesinkakadujen ahdingon. Koska tilaa on vähän, Batu Hijaun louhosautot juuttuvat yhä useammin ruuhkiin, mikä heikentää kaivoksen tehokkuutta. Newmontin edustajat varoittavat useiden satojen indonesialaisten työpaikkojen olevan vaarassa, jos lupaa sademetsän lisähakkuisiin ei heltiä pian.

Alue- ja paikallishallintojen valta on kasvanut sen jälkeen, kun diktaattori Suharto syrjäytettiin vuonna 1998, ja ne puolustavat etujaan yhä ärhäkämmin. Ne pyrkivät indonesialaisten yritysten kanssa hankkimaan osan Batu Hijaun kaivoksesta haltuunsa ja saamaan sananvaltaa voittojen käytön suhteen. ”Meillä ei ollut sanomista kohtaloomme Suharton aikana, kun sopimukset solmittiin”, sanoo paikallisvaltuuston edustaja Manimbang Kahariyai. ”Meidän on turvattava tulevaisuutemme. Mitä ympäristöstä jää jäljelle, kun kaivostoiminta loppuu?”

Uudessa talossaan Jerewehin kylässä istuva Nur Piah kantaa enemmän huolta nykyhetkestä kuin tulevaisuudesta. ”Niin monet ovat minusta riippuvaisia”, hän sanoo. Hänen miehensä tienaa kyllä jonkin verran tuloja puutavarakaupalla, mutta uusi, kaksikerroksinen betonirakenteinen talo maksettiin Nur Piahin palkalla, jota hän saa reilut 500 euroa kuussa.

Nur Piahin työssä on toki omat haittapuolensa. Valtavan ajoneuvon ohjailu kaksitoistatuntisen työvuoron ajan voi olla hyvin raskasta etenkin silloin, kun kaatosateet tekevät kaivoksen sorateistä liukkaita. Pitkän päivän jälkeen hän kuitenkin hymyilee tyytyväisenä kotona, kun kuusivuotias lapsi nukahtaa syliin.

• Edellinen Sivu 3 / 6 Seuraava