Meteli häiritsee meren eläimiä

Ihmisen aiheuttama meteli häiritsee merieläinten elämää. Kaksi vuotta sitten ongelma päätyi jopa Yhdysvaltain korkeimman oikeuden eteen. Lue oikeuden päätöksestä ja sen vaikutuksista.

Magnus Lundgren

Syvä meri on pimeä, mutta ei hiljainen. Valaat ja muut merinisäkkäät, kalat ja jopa jotkin selkärangattomat käyttävät hyväkseen ääntä, joka etenee vedessä paljon valoa pidemmälle. Ne käyttävät ääntä kommunikointiin, ravinnon etsimiseen, parinhakuun ja petojen välttämiseen. Niillä on kuitenkin vaivanaan kasvava ongelma, sillä ihmisen tuottamat äänet peittävät eläinten äänet alleen. ”Moni näistä eläimistä elää kuin suurkaupungissa”, sanoo meritutkija Brandon Southall, Yhdysvaltain valtameren- ja ilmakehäntutkimuslaitoksen (NOAA) meriakustiikkaohjelman entinen johtaja.

Meluongelma korkeimpaan oikeuteen

Kaksi vuotta sitten ongelma päätyi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden eteen jutussa, josta voisi käyttää vaikka nimeä Laivasto vastaan Valaat. Oikeus päätti, että laivastolla on jatkossakin oikeus testata sukellusveneiden jäljittämisessä käytettäviä luotainjärjestelmiä, joiden voimakkaat äänipulssit on yhdistetty moniin valaiden joukkorantautumisiin. Yhdysvaltain laivasto ei kuitenkaan ole ainoa konna, sillä öljy-yhtiöiden etsintäalusten ilmatykkipattereiden vuorokauden ympäri ampumien äänipommien voimalla pystytään havaitsemaan merenpohjan alapuolisia öljyesiintymiä, ja niiden äänet kantautuvat satojen kilometrien päähän. Merenalais­rakentamisessa taas merenpohjaan juntataan paaluja ja räjäytetään reikiä.

Kaikkein eniten – monilla alueilla jopa satakertaiseksi 1960-lukuun verrattuna – melutaso on noussut laivaliikenteen jyrkän kasvun seurauksena. ”Laivamelu on tauotonta”, sanoo Southall. ”Sen ei tarvitse olla tappavaa ollakseen ongelmallista pitkällä aikavälillä.” Ongelma pahenee toisestakin syystä, sillä ihmiset sekä kasvattavat melun määrää että edistävät sen etenemistä. Merivesi nimittäin imee itseensä vähemmän ääntä, kun fossiilisista polttoaineista vapautuva hiilidioksidi sitoutuu veteen ja happamoittaa sitä.

Sivu 1: Meteli häiritsee meren eläimiä
Sivu 2: Aihetta huoleen

Kuvakilpailu: Parhaat osumasi

Osallistu National Geographicin Kuukauden kuva -kilpailuun tästä.

Maailman kaunein lehti

Lue lisää National Geographicin uusimman numeron aiheista.

Tilaa uutiskirje

Tilaa National Geographic -uutiskirje

Tieteen Kuvalehti

Yosemiten kansallispuisto

Katso hieno intervallivideo Yosemiten kansallispuistosta Yhdysvalloista.

Voita liput näyttelyyn

Voita VIP-liput Steve McCurryn valokuvanäyttelyn avajaisiin Kööpenhaminassa.

Historia

Nobelit: 10 palkinnotta jäänyttä

Vuosien varrella moni merkittävä mies ja nainen olisi ansainnut Nobelin palkinnon mutta jäänyt sitä ilman

Haluatko hypistellä oikeaa lehteä?

Kun tilaat National Geographic -lehden, selvität samalla sään, reitin tai ongelman keittiössä. Nyt 6 lehteä + sääasema, GPS-kello tai veitsisetti.

Gallup