Espanjan Andalusia toimitti hiljattain kohdeplaneetan virkaa miehitetyn Mars-lennon kulkijaprototyypin ja avaruuspuvun kenttäkokeissa. Euroopan avaruusjärjestölle (ESA) kehitetty Eurobot-kulkija kuljettaa mukanaan työkaluja ja instrumentteja. Se pystyy toimimaan omillaan tai palvelemaan astronauttien laboratorioavustajana. Aouda.X-avaruuspuvun jäljitelmään kuuluu täydellinen ilmankierto, hiilidioksidin poisto, lääketieteellinen seuranta ja radiojärjestelmä. Kuva: P. Santek, ÖWF/ESA.

Galleria: Viikon avaruuskuvat

Tämän viikon avaruuskuvat esittävät esimerkiksi monenkirjavaa tähtisumua, Mars-ajoneuvon koeajoa Andalusiassa ja satelliittikuvan venäläisestä tulivuorenpurkauksesta.

torstai 12. toukokuuta 2011

Tämän viikon avaruuskuvat esittävät esimerkiksi monenkirjavaa tähtisumua, Mars-ajoneuvon koeajoa Andalusiassa ja satelliittikuvan venäläisestä tulivuorenpurkauksesta.

Mutaiset uomat näyttävät rönsyilevän leveämmästä Paranájoesta, joka on Etelä-Amerikan toiseksi suurin. Kuvassa näkyy joesta 29 kilometrin pätkä paikasta, jossa se ohittaa argentiinalaisen Goyan kaupungin. Kun jokien uomat muuttuvat luonnollisten prosessien seurauksena, ne jättävät jälkeensä järviä, jotka täyttyvän lopulta mudalla. Tämän kuvan kiemuraiset sivu-uomat paljastavat Paranán ja sen sivujokien aiempia kulkureittejä. Kuva: NASA.

Pienellä teleskoopilla katsottuna Laguunisumu on aavemainen, punertava sekamelska Jousimiehen tähdistössä, mutta Chilessä sijaitsevan Gemini South -teleskoopin voimakas katse luo tähtihautomosta vaikuttavamman kuvan. Tämä väärävärikuva tuo useiden suodattimien ansiosta esiin eläviä värisävyjä. Tiiviissä kaasu- ja pölypilvessä syntyy pieniä ja keskisuuria tähtiä, joista useimmat peittyvät materian taakse. Sinertävät pisteet ovat nuoria tähtiä. Kuva: Universidad de La Serena/ICATE-CONICET.

Avaruuslentoyhtiö Virgin Galactic testasi onnistuneesti SpaceShipTwo-avaruusalustaan ”sulkapalloasennossa” toukokuun alussa. Avaruusalus on suunniteltu palaamaan Maan ilmakehään avaruussukkuloiden tapaan liitämällä. Aluksen perä voi kuitenkin kääntyä jopa 65 asteen kulmaan sen runkoon nähden. Silloin ilmanvastus kasvaa samanlaiseksi kuin sulkapallolla, aluksen vauhti hidastuu ja kuumeneminen jää pienemmäksi. Kuva: Virgin Galactic/Clay Center Observatory.

Vettä ryöppyää laukaisualusta 39A:n 88-metrisestä tornista, kun Endeavour-sukkulan laukaisua valmistellaan. Tornissa on noin miljoona litraa vettä, joka vapautetaan laukaisun aikana äänen vaimentamiseksi. Sukkulan piti lähteä kohti kansainvälistä ISS-avaruusasemaa jo 29. huhtikuuta, mutta lähtö siirtyi sähköongelmien vuoksi toukokuun puoliväliin. Kuva: Bill Ingalls, NASA.

Bezymjannyi-tulivuori peittää lumisen maiseman tuhkaan väärävärikuvassa, jonka Nasan satelliitti otti 22. huhtikuuta. Tulivuori alkoi purkautua 14. huhtikuuta ja sylki tuhkaa jopa 7600 metrin korkeuteen. Tässä kuvassa tuhka ja paljas kivi näkyvät harmaina, jää ja lumi sinisinä. Kuuma punainen piste osoittaa paikkaa, jossa tuoretta laavaa todennäköisesti kohoaa tulivuoren kartioon. Laajempi alue kaakkoiskulmassa on aktiivinen laavavirtaus. Kuva: EO-1/NASA.

Tämä galaksi sopisi kauhuelokuvaan: NGC 2442, lisänimeltään Lihakoukkugalaksi, kimmeltää tähtineen äskettäin julkaistussa Hubble-avaruusteleskoopin ottamassa kuvassa. NGC 2442 sijaitsee Lentokalan tähdistössä. Galaksin kokonaiskuvassa sen epäsymmetriset kierrelonkerot kiertyvät kaksoiskoukuksi, mistä lempinimikin juontaa juurensa. Tämä kuva on lähikuva galaksin keskiosasta ja sen kahdesta lonkerosta vahvemmasta. Kuva: ESA/NASA.

Pallomainen tähtijoukko M5 sisältää suuren joukon vanhoja tähtiä mutta myös nuorempia tulokkaita. Suurin osa tämän monimiljoonaisen tähtijoukon jäsenistä muodostui yli 12 miljardia vuotta sitten, mutta tässä yhdistelmäkuvassa joukkoon sekoittuu nuoren näköisiä sinisiä tähtiä. Astronomien mielestä nuorukaiset ovat joko syntyneet tähtien törmäyksissä tai sitten ne ovat vanhempia tähtiä, jotka näyttävät nuorilta kaksoistähtien välisen massansiirtymän ansiosta. Kuva: ESA/NASA.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...