Pääpalkinto: "Okakäpymänty liekeissä"

Greenwichin Kuninkaallisen observatorion järjestämässä Vuoden tähtikuvaaja -kilpailussa parhaaksi valittiin Tom Lowen ottama kuva, jossa ikivanha okakäpymänty piirtyy Linnunradan vyötä vasten.

perjantai 17. syyskuuta 2010 teksti National Geographic News

Pääpalkinnon voittaneessa kuvassa okakäpymännyn takaa kohoaa hohtava Linnunradan vyö puun oksien linjaa myötäillen. Taivas näyttää liekehtivän. Kuvan on ottanut Tom Lowe Kaliforniassa White Mountains -vuoristossa 8. elokuuta. Lowe, joka voitti tällä kuvalla myös kilpailun Maa ja avaruus -sarjan, kertoo, että häntä inspiroi puiden kauneuden lisäksi niiden ikä: okakäpymännyt voivat elää jopa 5 000 vuotta.

"Timelapse-kuvaajana minulle on luonnollista yrittää kuvata maailma näiden ikivanhojen puiden näkökulmasta. Tuhansia vuosia elävät puut tuskin pitäisivät vuodenaikojen vaihtelua tai säätilaa tallentamisen arvoisina asioina. Ihmisten ja eläinten elämätkin olisivat vain hetkellisiä välähdyksiä", sanoo Tom Lowe.

"Puutkin ovat vielä vauvaiässä verrattuna kuvassa näkyvien tähtien valoon, josta osa on aloittanut matkansa Maata kohti lähes 30 000 vuotta sitten", lisää kilpailun tuomaristoon kuuluva Marek Kukula, joka toimii tähtitieteilijänä Greenwichin Kuninkaallisessa observatoriossa Britanniassa.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...