Totuus simpansseista

Kongon Goualougon kolmion simpanssit eivät ole nähneet ihmisiä juuri koskaan, joten ne osoittavat meitä kohtaan suurta mielenkiintoa. Ne ovat myös verrattoman taitavia työkaluntekijöitä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010 teksti Joshua Foer

Kun Dave Morgan ja Crickette Sanz pystyttivät muutama vuosi sitten leiriään kongolaisen sademetsän uumenissa, he kuulivat urossimpanssien joukon mölyävän etäällä. Huudot kävivät äänekkäämmiksi, ja tutkijat kuulivat joukon liikkuvan latvustossa hyvää vauhtia. He tajusivat simpanssien olevan tulossa suoraan heidän leiriään kohti ja olevan pian heidän yläpuolellaan. Juuri kun ryhmä tuntui olevan vain muutaman kymmenen metrin päässä, metsä hiljeni. Sanz ja Morgan kuulivat vasta muutaman sekunnin kuluttua hiljaista huhuilua melkein suoraan yläpuoleltaan. He katsahtivat ylös ja näkivät hämmentyneen simpanssin kurkkivan puusta.

Kun villit simpanssit kohtaavat ihmisiä, ne yleensä pakenevat paniikissa – mikä on ymmärrettävää, kun otetaan huomioon näiden lajien välillä yleensä vallinnut saalistussuhde. Varauksellisuus ihmisten suhteen hankaloittaa luonnonvaraisten simpanssien tutkimista. Ennen kuin eläimiä voi yleensäkään tutkia, niiden on opittava olemaan säntäämättä pakoon ihmisen nähdessään. Tottumisprosessi edellyttää eläinten seuraamista vuosien ajan ympäri metsiä.

Kun ihmisiin tottumattomat simpanssit kohtaavat ihmisiä, niiden ei missään nimessä odoteta kutsuvan kavereita luokseen, mutta juuri niin tuolloin tapahtui. Toinen simpanssi tuli paikalle hetkeä myöhemmin. Sitten kolmas. Sitten neljäs. Riehakkaat huudot täyttivät latvuston. Morgan ja Sanz saattoivat hyvinkin olla tutkijoita, mutta juuri simpanssit käyttäytyivät ikään kuin olisivat tehneet suuren löydön. Joukko istui oksilla leirin yläpuolella koko illan katsellen innolla nuotion sytyttämistä, telttojen pystyttämistä ja ruuanlaittoa.

”Ajattelin että tätä metsuritkin olivat varmasti nähneet kautta Keski-Afrikan, ja sitten salametsästäjät ampuivat kaikki simpanssit”, sanoo 40-vuotias Morgan, joka työskentelee chicagolaisen Lincoln Parkin eläintarhan ja Wildlife Conservation Societyn (WCS) leivissä. Morgan on viettänyt valtaosan viime vuosikymmenestä eläen Sanzin kanssa Goualougon kolmion tutkimusalueella, Ndoki- ja Goualougojokien halkomalla, koskemattomalla 380 neliökilometrin alankometsäalueella Kongon tasavallan pohjoisosissa. Morgan ja Sanz yllättyivät läheisestä kohtaamisesta mutta alkoivat pohtia sen lopputulosta. Alkoi tulla pimeä. Minne simpanssit menisivät yöpuulle?

”Tietenkin suoraan telttojemme yläpuolelle”, sanoo Morgan. ”Minusta se oli hienoa, mutta jäljittäjiemme mielestä se oli paha juttu.” Simpanssit kailottivat puissaan läpi yön, ravistelivat oksia, virtsasivat ja ulostivat telttojen päälle ja heittelivät ihmisiä kepeillä. Kukaan ei saanut nukuttua. Aamunkoiton aikaan simpanssit tulivat alas orsiltaan ja katselivat, kuinka ryhmä teki tulen ja laittoi aamupalaa. Sitten ne livahtivat yksi kerrallaan tiheään aluskasvillisuuteen.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...