Hämähäkit lentävät seitissään tuulen mukana

”Ballooning”-nimellä tunnetaan luonnonilmiö, jossa hämähäkit käyttävät silkkimäistä seittiään hyväkseen liftatessaan tuulen mukana uuteen kotiin.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015 teksti Christine Dell'Amore / National Geographic

Taivaalta sataa hämähäkkejä

Lähinnä Raamatun kuvaamat vitsaukset tulivat mieleen, kun toukokuussa eräs alue Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa Australiassa peittyi taivaalta leijuviin miljooniin hämähäkkeihin ja niiden seitteihin.

Valtava määrä hämähäkkejä kiipeää ensin mahdollisimman korkealle paikalle, vaikkapa aidantolpan päähän tai korkeaan kasviin, heittää sitten seittiään tuuleen ja antaa ilmavirtausten kuljettaa mukanaan.

Ilmiö ei esiinny vain Australiassa, se tunnetaan muualtakin maailmasta, esimerkiksi Britanniasta ja Yhdysvalloista. Tutkijat eivät kuitenkaan tiedä tarkkaa syytä siihen, miksi hämähäkit lähtevät joukoittain tuulen mukana uusille seuduille.

Seitti pelastaa tulvaltakin

Hämähäkkien joukkomuutoista on esitetty joitakin teorioita. Useiden eläintieteilijöiden mukaan seittien varassa tapahtuvat muutot johtuvat hämähäkkien luonnollisesta tarpeesta levittäytyä uusille alueille. Oma osuutensa saattaa olla myös ravinnonpuutteella ja ympäristötekijöillä.

Esimerkiksi vuonna 2012 samalla Uuden Etelä-Walesin seudulla Australiassa satoi ennätysmäisen paljon. Ilmeisestikin hukkumisvaara sai hämähäkit tuottamaan suuret määrät seittiä eräänlaiseksi turvaverkoksi, jota pitkin ne pystyivät ryömimään pois uhkaavien vesimassojen ulottuvilta.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...