Kanadalainen karhu kummittelee metsissä

Henkikarhu on mustakarhun valkoinen muunnelma. Tiedetään, miten joistakin mustakarhuista tulee valkeaturkkisia, mutta ei tiedetä varmasti, miksi näin tapahtuu.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015 teksti Bruce Barcott/ Foto: Paul Nicklen

Henkikarhut eivät ole albiinoja eivätkä jääkarhuja vaan pohjoisamerikkalaisen mustakarhun valkoinen variantti. Valkeaturkkisia mustakarhuja esiintyy lähinnä vain Great Bear Rainforestin alueella.

Tuo lähes 65 000 neliökilometriä – puolitoista Sveitsiä – kattava alue sisältää noin 400 kilometriä läntisen Kanadan merenrantaa, valtavan usvan peittämien vuonojen verkoston, sankkametsäisiä saaria ja jäälakisia vuoria.

Tällä gitga’atien ja muiden alkuperäiskansojen satojen sukupolvien ajan asuttamalla rannikkoalueella elää harmaa- ja mustakarhuja, susia, ahmoja, ryhä- ja miekkavalaita. Se on aavemaista, villiä ja arvoituksellista aluetta, jonka uumenista löytyy kalaa syöviä susia, uivia peuroja ja tuhat vuotta tai pidempäänkin sijoillaan seisseitä jättituijia. Ja valkoisia mustakarhuja.

Brittiläisen Columbian mantereen rannikon mustakarhuista vain noin 1–2,5 prosenttia kantaa valkoista turkkia, mutta tietyillä Great Bear Rainforestin saarilla valkoturkkisuus on paljon yleisempää. Princess Royal Islandin mustakarhuista keskimäärin joka kymmenes on valkoinen. Suoraan sen pohjoispuolella olevalla Gribbell Islandilla joka kolmas.

Ominaisuuden synty on hämärän peitossa. Yhden, ”jäätikkökarhuteoriaksi” kutsutun ajatuksen mukaan valkea turkki edustaa jäännettä täällä 11?000 vuotta sitten päättyneen viime jääkauden aikaisesta sopeutumasta.

Valtaosa nykyisestä Brittiläisestä Columbiasta oli tuolloin jään peitossa, joten valkoinen turkki saattoi tarjota hyvän suojavärin. Jäätikkökarhuteoria herättää kuitenkin kysymyksen siitä, miksei valkoinen turkki hävinnyt jäätiköiden vetäytyessä.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...