Kuvia: 80 jääkarhua valtasi kylän

Valaanraato houkutteli jopa 80 jääkarhua päivässä alaskalaiseen kylään. Lauman poikkeuksellisen suuri koko saattaa johtua arktisen merijään sulamisesta.

torstai 4. lokakuuta 2012 teksti Ker Than, National Geographic News

Inupiateihin kuuluvilla metsästäjillä on ollut tapana jättää valaantähteitä jääkarhujen syötäväksi. Valaanpään äärelle Kaktovikin kylään kerääntyi kuitenkin jopa 80 jääkarhua kerrallaan, mikä on Alaska Dispatch -uutissivuston mukaan uusi ennätys.

Inupiatit ovat metsästäneet valaita Kaktovikissa jo 50 vuoden ajan, ja heillä on ollut jättää lihaa myös jääkarhuille, sanoo Alaska Dispatchin Loren Holmes. Hänen mukaansa pedot ovatkin oppineet hakeutumaan North Slopen kylien tienoille juuri ennen metsästyskauden alkua ja kasvattamaan ruokahaluaan järsimällä edellisvuotisia luita.

Polar Bear Internationalin johtaja tutkija Steven Amstrup sanoo, ettei karhukokous yllättänyt häntä. Hänen mukaansa jääkarhut "eivät ole tyhmiä – ne tietävät, mihin aikaan vuodesta rannoilta alkaa löytyä lihaa".

Johtuuko jääkarhupaljous ilmastonmuutoksesta?

Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että ilmastonmuutos ja etenkin arktisen merijään ennätyksellinen sulaminen tänä vuonna olisivat saattaneet aiheuttaa Kaktovikin jääkarhupaljouden. Wyomingin yliopiston ekologi John Whiteman kuitenkin sanoo, että väite on ennenaikainen. "Alaskan rantojen kesäisistä jääkarhumääristä ei ole olemassa perusteellisia, kattavia historiallisia tietoja", kirjoittaa Whiteman sähköpostissaan.

Tuoreempien tutkimusten mukaan näyttäisi kuitenkin siltä, että "jään vetäytyessä kauemmas pohjoiseen lisää karhuja hakeutuu kesän mittaan rannalle", sanoo Whiteman. "Ja kun rannikolla kulkee enemmän karhuja, yhä useampi niistä löytänee valaanraatoja."

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...