Elämää makeassa vedessä

Eläinlajeja katoaa makeasta vedestä enemmän kuin maalta tai merestä, mutta vankeudessa kasvattaminen saattaa parantaa näkymiä.

maanantai 17. toukokuuta 2010 teksti Douglas H. Chadwick

Tiilinen varastorakennus Tennesseen Knoxvillessä on hieman omalaatuinen arkki. Se ei ensinnäkään kelluisi ikipäivänä, ja toisekseen vedenpaisumus on sen sisäpuolella, missä vettä virtaa öin ja päivin 600 lasiakvaarioon ja muoviammeeseen. Arkin matkustajat, joista useimmat ovat vain muutaman senttimetrin mittaisia, ovat kaloja: piikkimonneja ja ahvenia, hammaskarppeja, hammaskillejä ja särkikaloja. Suodatettu ja hapetettu vesi antaa elämän henkäyksen lajeille, joiden luonnolliset kodit – Yhdysvaltain kaakkoisosan joet ja purot – ovat joutuneet patojen ja saasteiden puristuksiin. Arkin kalat ovatkin lajiensa viimeisiä.

Arkin ruorissa Nooan roolissa seisovat J. R. Shute ja Pat Rakes, jotka tutustuivat toisiinsa yliopistossa 1980-luvun puolivälissä. He ovat loiskutelleet pitkin jokia ja harrastaneet akvaarioita poikavuosistaan lähtien. Nyt heidän on onnistunut muuttaa lapsuusaikainen intohimo epätavalliseksi ammatiksi. Makeanveden lajit ovat tukalassa asemassa kautta maailman, myös Yhdysvaltain runsaslajisessa kaakkoiskolkassa. Shute ja Rakes yrittävät Conservation Fisheries, Inc. -järjestönsä (CFI) avulla pitää joitakin harvinaisimmista lajeista elävien kirjoissa.

Tämä ei ole mitään kultakala- tai miljoonakalatouhua. Arkissa matkustaa esimerkiksi ahventen heimoon kuuluva Crystallaria cincotta, häviämisvaarassa oleva hiekkasärkkien asukki. Se on osoittautunut niin herkästi häiriintyväksi, että biologit tarkkailevat akvaariossa eläviä kaloja vain videon välityksellä. Läheisessä tankissa uiskentelee sen sukulaislaji, Percina jenkinsi -puroahven, jonka ainoa tunnettu elinympäristö sijaitsee Georgiassa ja Tennesseessä virtaavassa Conasaugajoessa. Maatilat ja tehtaat ovat pitkään saastuttaneet ja lianneet sen kotijokea. Näitä kaloja saattaa elää Conasaugassa ehkä pari sataa tai sitten ei, mutta kolme arkin tuoretta tulokasta ovat ainoat vankeudessa elävät. Koko CFI:n väki toivoo pariutumismahdollisuuksien vuoksi, etteivät ne kaikki olisi samaa sukupuolta. Niille tarjotaan säästelemättä hiekkaa, soraa ja pieniä kivisiä suojia, jotka saattaisivat inspiroida lähempään tuttavuuteen.

Jo kalojen pyydystäminen on vaikeaa. Shute ja Rakes ovat silmiinpistäviä ilmestyksiä, sillä heillä on yllään sukellusmaskit ja kuivapuvut ja he puhuvat snorkkeleihinsa. Lisäksi he kuljettavat kalahaavia päässään kuin hattuja, jotta voivat vetää itseään kaksin käsin pitkin veden pohjaa. He snorklaavat myös öisin taskulampun valossa, sillä silloin jotkin kalat ovat aktiivisimmillaan. Kerran he kuulivat sukeltaessaan jonkun huutavan: ”Hemmetti! Ihan kuin kaksi isoa sammakkoa, joilla on otsalamput.”

Heidän tavoitteenaan on saada siemenpankki valmiiksi siihen mennessä, kun joki mahdollisesti jonain päivänä saadaan kunnostettua puhtaaksi ja vapaasti virtaavaksi, jotta kalat voitaisiin palauttaa siihen. Nykyisin Shute ja Rakes eivät vain pyydystä kaloja viedäkseen ne arkkiinsa vaan myös seuraavat kalojen elämää luontoon palauttamisen jälkeen. ”Se on suuri luonnontieteellinen koe, josta opimme kaiken aikaa uutta”, Rakes sanoi.

Järvet, suot ja joet pitävät sisällään alle 0,3 prosenttia makeasta vedestä ja alle 0,01 prosenttia kaikesta maapallon vedestä. Siitä huolimatta niissä elää peräti 126 000 eläinlajia, esimerkiksi kotiloita, simpukoita, krokotiileja, kilpikonnia, sammakkoeläimiä ja kaloja. Lähes puolet 30 000 tunnetusta kalalajista elää järvissä ja joissa, ja monella niistä menee huonosti; esimerkiksi Pohjois-Amerikassa 39 prosenttia makeanveden kaloista on vaarassa, kun vielä muutama vuosikymmen sitten osuus oli 20 prosenttia. Kaiken kaikkiaan makeanveden eläimiä katoaa neljästä kuuteen kertaa niin nopeasti kuin maa- tai merieläimiä. Yhdysvalloissa lähes puolet 573:sta uhanalaiseksi ja erittäin uhanalaiseksi luokitellusta lajista on makeavetisiä.

Syy siihen on makeavetisten ekosysteemien läheinen yhteys ihmisen toimintaan. Teollisuus ja maatalous ovat keskittyneet virtaavien vesien varsille, ja ennemmin tai myöhemmin käytännössä kaikki tekosemme päätyvät virtaamaan lähimpään jokeen – jollei sitä ole jo keksitty kuivata. Lounais-Yhdysvalloissa ja muissa maailman kuivissa osissa luonnon on kilpailtava vedestä kasvavan ihmismäärän kanssa.

Yhdysvaltain kaakkoisosat, ennen kaikkea Appalakkien eteläosa, kuitenkin erottuvat joukosta maailmankin mittakaavassa makeanveden lajistonsa monipuolisuutensa suhteen. Eroosion lukemattomiksi kukkuloiksi ja luoliksi syömillä vuorilla kimmeltelee lähteitä, vuolteita, koskia, virtoja ja suvantoja, joiden lokeroissa makeanveden eläimet pystyivät kehittymään moneen eri muotoon. Ne myöskin säästyivät jääkauden jäätiköiltä, jotka jyräsivät valtaosan mantereen pohjoisemmista osista alleen. Kaiken tuon seurauksena Kaakkois-Yhdysvaltojen makeanveden simpukoiden lajikirjo on maailman suurin. Lisäksi siellä elää Pohjois-Amerikan suurin makeanveden kotilo-, rapu- ja kilpikonnalajisto ja lähes 700 Yhdysvaltain suunnilleen tuhannesta makeanveden kalalajista ja -alalajista.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...