Sulava jää ajaa mursut maalle

Tuhannet mursut ovat kerääntyneet Alaskan rannikon edustalla sijaitsevalle saarelle, koska niiden tavanomaiset oleskelupaikat, jäälautat, sulavat poikkeuksellisen nopeasti.

torstai 30. syyskuuta 2010

© 2010 National Geographic; videon oikeudet Daniel Zatz & USGS

Syyskuun alussa Alaskan rannikolle kerääntyi mursuja harvinaisen isoksi laumaksi.

Yhdysvaltojen geologisen tutkimuslaitoksen USGS:n biologit sanovat, että tilanne voi olla eläimille vaarallinen. Isossa joukossa voi syntyä uhkaava paniikki, sillä mursut säikähtävät helposti. Etenkin nuoret yksilöt ja poikaset saattavat tällöin murskautua isompien yksilöiden alle.

USGS:lle kuvattu video on otettu ilmasta yli 1 200 metrin korkeudesta Point Layn lähistöltä Alaskasta. Koska myös lentokone voi säikäyttää mursulauman, eläimiä ympäröivälle alueelle on langetettu lentokielto. Yhdysvaltojen kala- ja luontoviranomaiset kehottavat lentokoneita pysyttelemään laumasta vähintään 800 metrin päässä ja laskeutumaan enintään 450 metrin korkeuteen.

Mursut syövät kaloja ja merenpohjan eläimiä ja käyvät tavallisesti lepäämässä jäälautoilla sukellusten välillä.

Alueella ei ole aiemmin havaittu näin isoja mursulaumoja. Vastaavia havaintoja on kuitenkin tehty vuosien varrella Venäjällä ja muilla Luoteis-Alaskan alueilla.

Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan arktisen merijään laajuus on nyt kolmanneksi pienin sinä aikana, kun mittauksia on tehty.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...