Valkoinen valas

Sanokaa mitä sanotte, mutta aina kun suuni alkaa kääntyä mutrulleen; kun sieluni valtaa kostea, sateinen syksy; kun olen viettänyt liian monta kuukautta peräkkäin tietokoneen ääressä keinovalossa kuin jonkinlainen luolaeläin itseni vankina elantoani hankkimassa, minun on pakko päästä merelle. Iskin kiinni tarjoukseen päästä Pacific Stormille.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Sanokaa mitä sanotte, mutta aina kun suuni alkaa kääntyä mutrulleen; kun sieluni valtaa kostea, sateinen syksy; kun olen viettänyt liian monta kuukautta peräkkäin tietokoneen ääressä keinovalossa kuin jonkinlainen luolaeläin itseni vankina elantoani hankkimassa, minun on pakko päästä merelle. Iskin kiinni tarjoukseen päästä Pacific Stormille.

Kun matkan piti alkaman tammikuun kolmantena 2008, tein kolme uudenvuoden lupausta: Yrittäisin olla kelpo laivatoveri. Riipisin proosastani kaiken turhan täytteen. En viittaisi kertaakaan Herman Melvilleen. Joko muuten mainitsin, että olimme lähdössä etsimään valkoista valasta?

Totta se on. Pohjois-Tyynenmeren itäosan sinivalaspopulaatiossa, joka talvehtii lähinnä Kalifornian edustalla ja jonka vaellusta seurasimme etelään päin, on mukana valkoinen sinivalas, kenties albiino. Pacific Stormin kumivene oli kiinnittänyt kyseiseen urosvalaaseen Santa Barbaran edustalla neljä kuukautta aiemmin satelliittilähettimen numero 4172, mutta se oli lakannut lähettämästä signaalia jo muutama viikko kiinnittämisensä jälkeen. Siksi kyseisen sinivalaan menemiset olivat hämärän peitossa. Auringon kierron tahdissa maapallon napojen ylitse kiertävät TIROS N -satelliitit eivät enää onnistuneet paikallistamaan sitä, joten se oli yksi sinivalaista, jotka toivoimme löytävämme Keski-Amerikan edustalta.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...