Norsujen pahin vihollinen on niiden ainoa toivo

Norsujen ahdinko on jo käynyt niin pahaksi, että niiden suurin vihollinen – ihminen – on samalla niiden ainoa toivo. Tuo ristiriita sai Daphne Sheldrickin perustamaan hoitolan vuonna 1987.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Norsujen ahdinko on jo käynyt niin pahaksi, että niiden suurin vihollinen – ihminen – on samalla niiden ainoa toivo. Tuo ristiriita sai Daphne Sheldrickin perustamaan hoitolan vuonna 1987.

Sheldrick on neljännen polven kenialainen, ja hän on viettänyt valtaosan elämästään villieläimiä hoivaten. Hänen edesmennyt aviomiehensä David Sheldrick, maineikas luonnontutkija ja yksi Tsavon itäisen kansallispuiston perustajista, kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1977. Daphne on hoitanut esimerkiksi afrikanpuhvelin-, dikdikin-, impalan-, seepran-, pahkasian- ja pensassarvikuononpoikasia, mutta juuri norsut ovat kiehtoneet häntä eniten.

Pienten orponorsujen kasvattaminen on haastavaa puuhaa, sillä ne ovat ensimmäiset kaksi elinvuottaan täysin riippuvaisia emojensa maidosta ja pysyvät siitä osin riippuvaisina aina nelivuotiaiksi saakka. Tsavossa viettäminään vuosina Sheldrickit epäonnistuivat aina yrittäessään pelastaa alle yksivuotiaita norsunpoikasia, koska he eivät onnistuneet sekoittamaan emon maidon ravintosisällön veroista vastiketta. He tiesivät norsunmaidon olevan rasvaista, joten he lisäsivät vastikkeeseen kokeeksi kermaa ja voita, mutta poikaset eivät kyenneet sulattamaan juomaa ja kuolivat varsin nopeasti.

Sitten he kokeilivat rasvatonta maitoa, jonka norsut kyllä pystyivät sulattamaan paremmin, mutta sen varassa ne laihtuivat laihtumistaan ja menehtyivät lopulta sittenkin. Vähän ennen Davidin kuolemaa pariskunta löysi lopulta toimivan sekoituksen, joka sisälsi ihmisten äidinmaidonvastiketta ja kookosmaitoa. Tuo seos piti hengissä kolmeviikkoisen Aisha-orvon ja auttoi sitä vahvistumaan päivä päivältä.

Aisha sai Daphnen oivaltamaan myös toisen orponorsujen kasvattamiseen liittyvän tärkeän asian. Kun Daphne matkusti Nairobiin valmistelemaan tyttärensä häitä, hän jätti tuolloin puolivuotiaan Aishan avustajan hoitoon. Daphnen kahden viikon poissaolon aikana Aisha lakkasi syömästä ja kuoli, nähtävästi murtuneena jo toisen emon menetyksestä.

”Kun Aisha kuoli, tajusin minkä virheen olin tehnyt”, sanoo Daphne, jota tapaus yhä painaa. ”Se ikävöi minua liikaa. Norsun ei pidä antaa kiintyä liikaa yhteen ihmiseen. Tein tyhmästi, kun luulin selviäväni ilman laajemman perheryhmän tukea. Tiesin kyllä, miten norsut elävät. Olin seurannut niitä Tsavossa koko avioelämäni ajan, joten minun olisi kyllä pitänyt tajuta. Ei nimittäin tarvitse kuin katsoa yhtä norsuryhmää ymmärtääkseen perheen merkityksen. Meidän on siis korvattava se ryhmä, joka norsulla olisi luonnossa.”

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...