Tulevaisuuden uhkakuva

”Rakennan toisen eläintarhan”, hän sanoi ja osoitti pöydällään lojuvaa 30-sivuista asiakirjaa. ”Suunnitelmat hyväksyttiin eilen.” Aloin selailla arkkitehtien piirustuksia. Liikekumppaneina hänellä oli vaimonsa sekä Michael Ooi, kansainvälisesti tunnettu orkideakauppias. Wongit ja Ooi olivat jo vuosien ajan johtaneet penangilaista Bukit Jambul Orchid, Hibiscus and Reptile Garden -nimistä eläintarhaa.

torstai 11. helmikuuta 2010

”Rakennan toisen eläintarhan”, hän sanoi ja osoitti pöydällään lojuvaa 30-sivuista asiakirjaa. ”Suunnitelmat hyväksyttiin eilen.” Aloin selailla arkkitehtien piirustuksia. Liikekumppaneina hänellä oli vaimonsa sekä Michael Ooi, kansainvälisesti tunnettu orkideakauppias. Wongit ja Ooi olivat jo vuosien ajan johtaneet penangilaista Bukit Jambul Orchid, Hibiscus and Reptile Garden -nimistä eläintarhaa.

Eläintarhat ovat hyvää peitetoimintaa. Eläintarhaa johtavat salakuljettajat voivat siirrellä uhanalaisia lajeja CITES-papereilla, ja eläintarha voi selittää uuden eläimen ilmaantumisen lisääntymisohjelmalla. CITES ei yleensä tarkkaile sitä, mitä eläimelle tapahtuu sen maahantuonnin jälkeen: gorilla voidaan myydä maan sisällä, ja jos se kuolee (tai tapetaan), se voidaan leikellä lihoiksi tai ruumiinosiksi tai täyttääkin.

Anson kertoi uudesta eläintarhasta tulevan selvästi Bukit Jambulia suurempi. Hän panisi vieläkin matelijoita näytteille ja päästäisi vieraat sisään puoli-ilmaiseksi, mutta tällä kertaa hän odotti tienaavansa paljon rahaa. Hänellä oli uusi painopistealue: isot kissat. ”Rakastan tiikereitä”, hän sanoi. ”Vankeudessa kasvattaminen on tulevaisuutta”, hän jatkoi hymyillen.

Katsoin häneen adrenaliiniryöpyn vallassa. Tiikerit ovat kuolleet luonnosta miltei sukupuuttoon, ja niitä on jäljellä ehkä neljä tuhatta, mutta Anson Wong suunnitteli kehittävänsä niistä uuden erikoisuutensa.

Mustan pörssin tiikerikauppa on rahakasta toimintaa. Tiibetiläiset käyttävät tiikerinnahkaviittoja, varakkaat keräilijät pitävät niiden päitä näytteillä, eksoottiset ravintolat myyvät niiden lihaa, niiden peniksen sanotaan toimivan lemmenlääkkeenä ja kiinalaiset himoitsevat niiden luita rohdoskäyttöön – esimerkiksi tiikerinluuviiniin, joka on kiinalaisen lääketieteen yleislääkettä. Asiantuntijat ovat arvioineet kuolleen, täysikasvuisen urostiikerin hinnaksi seitsemisen tuhatta euroa tai enemmänkin. Joissakin Aasian maissa tiikeripuistoiksi kutsutut turistirysät toimivat salaisen tiikerinkasvatuksen kulisseina, ja vankeudessa elävien tiikerien teurastaminen ruumiinosien vuoksi avaa potentiaaliset markkinat myös villitiikerien salametsästykselle.

Ansonilla on synkkä historia isojen kissojen parissa. Operaatio kameleontin aikana hän oli pyytänyt Morrisonilta apua kasvattamiensa tiikerien myymiseen täytettyinä koriste-esineiksi. Hän on tarjoutunut salakuljettamaan puuman ulos Yhdysvalloista ja halunnut myydä Morrisonille Liitteen I suojeleman marmorikissan. Wongin vapauduttua vankilasta hänen omistamiaan tiikerinpentuja löytyi näytteiltä kualalumpurilaisesta eläinkaupasta. Anson oli tottunut kiertämään Malesian kieltoja pitää tiikereitä ja muita uhanalaisia eläimiä ”erikoisluvilla”, joita myönnetään Perhilitan-ministeriön suosituksesta yksityishenkilöille, huvipuistoille ja eläintarhoille.

Hän vilkaisi olkalaukkuani. ”George Morrison nauhoitti kaiken”, hän sanoi, nousi ylös ja naputteli seinäkalenteria rystysillään. ”Minulla on kiire”, hän sanoi viitaten tuleviin tapaamisiinsa Taiwanissa, Hongkongissa ja Thaimaassa. Sitten hän saattoi minut ovelle. ”Kun olet saanut kirjasi valmiiksi, meidän pitäisi puhua minun tarinastani”, hän sanoi.

Silloin tein virheen. Kerroin hänelle, että olin kirjoittanut artikkelin, jossa paljastettiin Yhdysvaltain hallituksen ja brittiläisen kolikkokauppiaan välinen kyseenalainen sopimus maailman arvokkaimman – ja varastetun – kolikon myynnistä ja tuottojen jakamisesta. Tavallisesti suhteet entiseen rikolliseen paranevat, jos kertoo pystyneensä jotenkin näpäyttämään virkavaltaa, mutta olin hetkeksi unohtanut Operaatio kameleontin lähtöoletuksen: Anson ja hänen hallituksensa olivat väleissä.

Anson tuijotti minua. ”Olet siis toimittaja”, hän sanoi jäykistyen.

Ilmeisesti hän oli pitänyt minua elämäkerturina. Aloin vastata, mutta hän keskeytti minut. ”Toimittajat, jotka paljastavat asioita, jotka ihmiset haluavat salata, voivat menettää henkensä”, hän sanoi erittäin rauhallisella äänellä.

Kecik-kecik cili padi

Joulukuun lopussa 2007 Ansonin musta mersu saapui Penangin kansainväliselle lentokentälle ja otti kyytiin kaksi Malesian korkeaa luonnonsuojeluviranomaista: Perhilitanin valvontaosaston johtajan Sivananthan Elagupillayn ja hänen pomonsa, varapääjohtaja Misliah Mohamad Basirin. Virkamiehet olivat lentäneet Kuala Lumpurista osallistuakseen Flora and Fauna Village -hankkeen käynnistämiseen liittyvään lehdistötilaisuuteen. Hankkeesta oli tullut Penangin metsätalousministeriön, Anson Wongin ja Michael Ooin yhtiön välinen yhteisyritys. Teluk Bahangin suojelumetsään piti rakennettaman kahden hehtaarin eläintarha, jota Penangin osavaltion hallitus rahoitti noin 130 000 euron osuudella. Malesialaisen The Star -sanomalehden valokuvassa virkamiehet tarkastivat eläintarhan uutta tiikeriluolaa. ”Pääsymaksusta tulee hyvin kohtuullinen, sillä yksi hankkeemme tavoitteista on auttaa suojelemaan uhanalaisia lajeja”, Ooi kertoi toimittajille.

Anson oli jo pitkään rehennellyt suhteillaan valtiovaltaan, ja nyt hän sai avointa tukea sekä Penangin hallitukselta että Malesian ympäristöministeriöltä. Misliahin läsnäolo oli ironista, sillä hän oli Operaatio kameleontin aikana vastannut viranomaistoimista Penangissa. Hän allekirjoitti Ansonille CITES-lupia. Neljä vuotta Ansonin pidätyksestä hänet nostettiin Perhilitanin valvontaosaston johtoon, ja vuonna 2007 hän oli ministeriönsä kakkospaikalla.

Pohdin mitä Misliah ajatteli miehestä, joka oli salakuljettanut niin paljon uhanalaisia lajeja hänen nenänsä edestä. ”Hän on hyvä ystäväni”, Misliah kikatti istuessaan pöytänsä takana tilavassa toimistossaan Perhilitanin päämajassa. Hän oli pullea pieni nainen, jonka ääni oli oikeasti kaunein, minkä olen kuunaan kuullut.

Minua oli varoiteltu siitä, että Misliah suhtautuu ennakkoluuloisesti kahteen asiaan: hän ei pidä amerikkalaisista, ja hänen nähdäkseen Anson Wong on kaikille amerikkalaisille jonkinlainen pakkomielle.

”Tiedättehän että olen amerikkalainen”, sanoin hänelle. ”Malesian ja villieläinten suhteen Yhdysvalloissa puhutaan vain yhdestä jutusta.”

”Mikäs juttu se on?” hän kysyi ystävällisesti.

Hymyilin. ”Anson Wong.”

Misliah kikatti. Hän oli tullut töihin Perhilitaniin 1980-luvun alussa samoihin aikoihin kuin Anson aloitteli matelijabisneksiään ja palvellut suuren osan urastaan Penangissa. ”Tarkastin hänen lähetyksiään toistakymmentä vuotta”, Misliah sanoi. Yritin kuvitella hänet availemassa Ansonin puisia kuljetuslaatikoita sorkkaraudalla ja kurottelemassa laatikoihin, jotka olivat täynnä purevia tokeeliskoja, myrkyllisiä mangrovekäärmeitä ja muita pelottavan aggressiivisia eläimiä, joita Anson kutsui peitelajeiksi, koska hän tapasi sijoittaa niitä laittomien eläinlähetystensä päälle.

Työuransa alussa Misliah ei ollut tiennyt matelijoista paljoakaan, mutta nyt hän tunsi ne jo hyvin: ”Olen oppinut kaiken mitä tiedän availemalla Ansonin laatikoita.” Misliah kääntyi katsomaan kirjahyllyään. Vaikka hän ei ollut juurikaan tavannut Ansonia sen jälkeen kun oli muuttanut Kuala Lumpuriin, hän lainaili edelleen Ansonilta linnuntunnistuskirjoja. Kun hänen virkailijansa eivät osaa tunnistaa jotakin eläintä, hän kehottaa heitä soittamaan Ansonille. ”Anson osaa tunnistaa eläinlajit paremmin kuin kukaan täällä ministeriössä, joten miksi emme kysyisi häneltä”, hän sanoi. ”Hän on koko maan paras asiantuntija.”

”Hän on hyvin fiksu”, hän jatkoi ja selitti, että Anson tekee kaikki kauppansa puhelimitse. ”Malesiassa salakuljettaja on napattava eläimet hallussaan. Ei niin kuin Yhdysvalloissa Laceyn lain kanssa”, hän sanoi halveksuvaan sävyyn.

Laceyn laki tekee kasveja ja eläimiä koskevat rikokset ulkomaillakin rangaistaviksi, eikä luvattomien lajien salakuljettajaa tarvitse edes napata eläin hallussaan. Misliahin mielestä Ansonin tuomitseminen Laceyn lain perusteella oli oikeudeton teko, ja hän on julkisesti syyttänyt USFWS:ää Ansonin lavastamisesta syylliseksi.

”Virasto väitti, että hänellä oli komodonvaraaneja, mutta hän ei koskaan käsittele eläimiä itse – hänellä on juoksupoikia kaikkialla”, Misliah sanoi. ”Anson kirjoitti minulle kirjeitä vankilasta. Hän lahjoi saadakseen mitä halusi. He kohtelivat häntä kuin kuningasta!” Misliah selitti, että Ansonin liiketoiminta oli hiipunut, kun mies oli vankilassa ja vaimo hoiti asioita. ”Nyt se on kuitenkin taas kasvussa”, hän sanoi.

Malesian toiseksi korkein luonnonvaraisia lajeja koskevia lakeja valvova viranomainen puhuu maan pahamaineisimmasta laittomasta kauppiaasta kuin ihaileva täti.

”Ihmiset kysyvät kuinka voin myöntää hänelle lupia.” Hymy häivähti Misliahin kasvoilla. ”Hän oli kovin tuhma poika, mutta hän jatkaisi toimintaa, vaikka emme antaisi lupaa.” Näin Ansonia voidaan Misliahin mukaan valvoa.

Misliah pitää edelleen Ansonin puolia. ”Anson Wong on harjoittanut liiketoimia laillisesti, maan lain tarpeita ja vaatimuksia noudattaen. Tämä ministeriö on valvonut tarkasti hänen ja hänen yritystensä toimia Manner-Malesiassa”, Misliahin virasto vakuutti kirjallisessa lausunnossaan vuonna 2008. Misliah kannatti myös laillistettua tiikerin- ja karhunsapentuotantoa. ”Miksi ei?” hän kysyi minulta.

Avomielinen ja näennäisesti hyväntahtoinen Misliah Mohamad Basir on yksi maailman merkittävimmistä luontokaupan päätöksentekijöistä. Malesiasta on hänen vartiovuorollaan tullut maailmanlaajuisen salakaupan napa.

Hänen ilahduttava persoonansa jäi vaivaamaan minua. ”Eikö Misliah olekin suloisin nainen, jonka olette tavannut?” kysyin eräältä Perhilitanin vanhemmalta virkamieheltä.

Tämä tutkaili minua hetken ja hymyili. ”Meillä Perhilitanissa on häneen viittaava sanonta Kecik-kecik cili padi.”

Lähellä seissyt puistonvartija nyökkäsi.

”Pienimmät chilit ovat aina tulisimpia.”

Sheriffi saa paikan

Misliah oli maininnut vastapelurin nimeltä Chris Shepherd. Sitkeä rikostutkija on kiinnittänyt huomiota mustan pörssin luontokauppaan kautta Kaakkois-Aasian. ”Hän sanoo, että olemme vain kauttakulkumaa”, Misliah sanoi selvästikin tuohtuneena. ”Hän sanoo, ettemme tee mitään salakuljetuksen estämiseksi.”

Kanadalainen Shepherd työskentelee TRAFFICille, WWF:n ja Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) perustamalle, kaupankäyntiä tarkkailevalle järjestölle. TRAFFICin päämaja sijaitsee Englannin Cambridgessä, minkä lisäksi sillä on toimistoja eri puolilla maailmaa. TRAFFIC-tutkijat tarkkailevat rikollista toimintaa ja kertovat havainnoistaan isäntämaansa viranomaisille. Shepherd toimii johtavana tutkijana järjestön Kaakkois-Aasian päämajassa Malesian Petaling Jayassa. Viime vuosikymmenen aikana hän on julkaissut läjittäin raportteja, jotka käsittelevät esimerkiksi karhunosien, norsujen, sivettieläinten, naurutimalien, intiantähtikilpikonnien, käärmeenkaulakilpikonnien, sumatranserovien ja sumatrantiikerien laitonta kauppaa. Häntä pidetään yleisesti yhtenä Kaakkois-Aasian parhaista tutkijoista, ja hänen raporteistaan on hyötyä luonnonsuojelijoille ja lainvalvojille ympäri maailman.

Kun kävin Shepherdin luona ja pyysin saada nähdä Anson Wongia käsittelevän kansion, hän katsoi minua tyhjin silmin, avasi arkistokaapin ja otti puolityhjästä laatikosta ohuen kansion. Silmäiltyään sen sivuja hän pudisti päätään.

Ainutkaan Kaakkois-Aasiassa tapaamani kansalaisjärjestön työntekijä, Shepherd mukaan lukien, ei ollut koskaan nähnyt Anson Wongia. Löysin tuon tuostakin asiantuntijoita, jotka veivät minut katsomaan erilaisia kauhunäkyjä – karhunpoikia, joita kastettiin Vietnamissa kiehuvaan veteen karhuntassukeiton ”elämänvoiman” vahvistamiseksi; indonesialaisten kenraalien takapihoille kahlittuja orankeja; Aasian toreilla avoimesti myytäviä uhanalaisia lintuja – mutta kun kysyin mitä yhteyksiä tuollaisen näyn ja rikollisjärjestön välillä voisi olla, kukaan ei pystynyt osoittamaan yhtäkään esimerkkiä.

Kansalaisjärjestöjen on jaettava aikansa moneen suuntaan: rahankeruu- ja lajiraporttien laatimiseen, haastatteluihin, markkinatutkimuksiin, lahjoittajakokouksiin ja laskujen maksamiseen. Ne eivät ole poliiseja eikä niillä ole toimeenpanovaltaa. Työntekijöiden viisumit riippuvat heidän mahdollisesti tutkimistaan viranomaisista, ja jos järjestö painaa päälle liikaa, se kerjää vaikeuksia. TRAFFIC julkaisi vuonna 2008 raportin tiikerinosakaupasta Sumatralla ja kehotti Indonesiaa parantamaan lakiensa valvontaa. Indonesia jäädytti TRAFFICin toiminnan, mikä vastasi maastakarkotusta. Tonny Soehartono, Indonesian reaktiosta vastannut metsätalousministeriön virkamies, selitti toimia näin: ”TRAFFIC hyökkäsi maatani vastaan.”

TRAFFICilla itsellään on ainoastaan kolme tutkijaa koko Kaakkois-Aasiassa ja koko maailmassakin vain satakunta työntekijää. CITES-sihteeristössä työskentelee vain yksi – kyllä vain, yksi – valvontavirkailija. Myös Interpolin luontorikosohjelmasta vastaa vain yksi henkilö. Monilla valtioilla on käyttökelpoisia työkaluja, esimerkiksi salakuunteluoikeuksia, mutta ne eivät yllä yhtä pitkälle kuin Laceyn laki. Yhdysvaltalainen erikoisyksikkökin on kutistunut korkeintaan kolmen agentin vahvuiseksi.

Kun Yhdysvaltain kongressi järjesti kuulemistilaisuuden kansallisen turvallisuuden ja laittoman eläinkaupan yhteyksistä, tapasin erään eläinlääketieteen tohtorin, joka oli auttanut valmistelemaan tilaisuuden tietoaineistoja. ”Haluan mennä Kaakkois-Aasiaan peitetehtäviin”, nainen kertoi minulle. ”Minulla on lomia pitämättä, ja aion tehdä sen”, hän sanoi.

Onko olemassa mitään toista lainvalvonnan alaa, jolla yksityinen kansalainen voisi kuvitella osallistuvansa peitetoimintaan lomamatkallaan?

Misliah ei pidä Shepherdista, koska tämän esittämää arvostelua julkaistaan uutisissa, mutta jutut nousevat otsikoihin vain jos niihin liittyy rakastettuja eläimiä, joille voidaan antaa tarttuvia nimiä kuten Taipingin neloset tai Bangkokin kuutoset (salakuljetettuja orankeja). Heikommin käy, jos pelissä on esimerkiksi mitäänsanomattoman kuuloisia kyhmyhuulikaloja tai 14 tonnin lasti kilpikonnia, varaaneja ja muurahaiskäpyjä, jollainen löydettiin hylätystä veneestä Kiinan rannikon edustalta.

Yksi toivon kipinä saattaa olla uusi alueellinen organisaatio: Kaakkois-Aasian valtioiden luontovalvontaverkosto (ASEAN-WEN). Neljä vuotta sitten perustettu organisaatio tuo yhteen kymmenen jäsenvaltion tullivirkailijat, luontoviranomaiset, syyttäjät ja poliisit. Australia, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat ovat myös mukana toiminnassa, ja suuri osa rahoituksesta tulee Yhdysvaltain kehitysyhteistyövaroista. ASEAN-WENin potentiaalista todistaa sekin, että Anson Wong on tilannut järjestön uutiskirjeen.

Misliah vastasi elokuussa ministeriöönsä ja Anson Wongiin liittyviin korruptioepäilyihin näin: ”Malesiassa hän toimii paikallisten lakien mukaan, ja hänellä on tarvittavat luvat. Hänen toimensa ulkomailla eivät liikuta meitä.”

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...