Angkorin mittavat vesijärjestelmät

Yksi Angkorin pyhimmistä paikoista sijaitsee Kulenvuorten korkeuksissa Puok- ja Siem Reap -jokien latvavesillä. Kuhmuraisten kuristajaviikunapuiden varjossa laiskasti virtaavan joen kirkkaan veden alla näkyy rivikaupalla ympyrän muotoisia kyhmyjä, joiden läpimitta on noin 15 senttimetriä. Ne on kaiverrettu joen pohjan tummaan hiekkakiveen. Ne ovat kuluneita lingameja, lieriömäisiä kiviveistoksia, jotka edustavat hindujumala Shivaa. Lingamit johtavat tien lailla toiselle joenpohjan veistokselle: paksuseinäiselle, metrin levyiselle neliölle, jossa on kapea aukko.

tiistai 22. joulukuuta 2009

Yksi Angkorin pyhimmistä paikoista sijaitsee Kulenvuorten korkeuksissa Puok- ja Siem Reap -jokien latvavesillä. Kuhmuraisten kuristajaviikunapuiden varjossa laiskasti virtaavan joen kirkkaan veden alla näkyy rivikaupalla ympyrän muotoisia kyhmyjä, joiden läpimitta on noin 15 senttimetriä. Ne on kaiverrettu joen pohjan tummaan hiekkakiveen. Ne ovat kuluneita lingameja, lieriömäisiä kiviveistoksia, jotka edustavat hindujumala Shivaa. Lingamit johtavat tien lailla toiselle joenpohjan veistokselle: paksuseinäiselle, metrin levyiselle neliölle, jossa on kapea aukko. Veistos on yoni, hindujen elämänlähteen symboli. Angkorin ylipapit tulivat tänne kiittämään jumalia kuningaskunnan elämänvirran antamisesta. Lyhyen kävelymatkan päässä ylävirrassa on luonnollinen hiekkakivisilta, josta on saanut nimensä koko paikka: Kbal Spean eli sillanpää. Vesi syöksyy läpi halkeamasta, loiskahtaa sen kyljessä olevaan kivipintaan, jossa Vishnu istuu jalat ristissä mietiskelemässä vihaisena vellovan meren yllä. Hänen navastaan versoo lootuksenkukkaa kantava Brahma. Täällä, Kulenvuorten kätköissä, muinaiset jumalat nauttivat yhä virtaavan veden iloista.

Angkor hallitsijoineen kukoisti valjastamalla Kulenvuorilta ryöpynneet monsuunitulvat käyttöönsä. Valtakunnan kasvun pohjan muodosti kuningaskunnan 800-luvulla perustaneen Jayavarman II:n ajoista lähtien ylijäämäinen riisintuotanto. Koko Etelä-Aasiassa ehkä vain srilankalaiset Anuradhapuran ja Polonnaruwan kaupungit tekoaltaineen kykenivät takaamaan tasaisen vesivirran Angkorin veroisella tavalla.

Luotettavan vesihuollon saattoi saavuttaa vain valtavilla rakennushankkeilla. Sellainen oli esimerkiksi kahdeksan kilometriä pitkä ja yli kaksi kilometriä leveä Läntisen barayn tekoallas, joka oli Angkorin suurista altaista järjestyksessään kolmas ja myös teknisesti kehittynein. Tuhat vuotta sitten saatettiin tarvita peräti 200 000 khmertyöläistä kasaamaan 90 metrin levyisiin ja noin kymmenen metrin korkuisiin valleihin tarvittavat 12 miljoonaa maakuutiometriä. Neliskulmainen tekoallas, baray, saa vielä nykyäänkin vetensä Siem Reap -joesta.

Ensimmäinen tutkija, joka osasi todella antaa arvoa Angkorin rakennelmien mittasuhteille, oli Ranskan Kaukoidän-tutkimuslaitoksen (EFEO) arkeologi Bernard-Philippe Groslier. Uraauurtavassa tutkimuksessaan vuonna 1979 hän kutsui Angkoria ”hydrauliseksi kaupungiksi”. Hänen mukaansa suurilla tekoaltailla oli kaksi tehtävää: symboloida hindulaisen kosmogonian alkumerta ja kastella riisipeltoja. Valitettavasti Groslier ei pystynyt selvittämään asiaa sen pidemmälle. Kambodžan sisällissota, punaisten khmerien hirmuhallinto ja sen syrjäyttäminen vietnamilaisjoukkojen voimalla vuonna 1979 tekivät Angkorista kahden vuosikymmenen ajaksi kielletyn alueen. Vietnamilaisjoukkojen vetäydyttyä Angkorin valtasivat ryöstelijät, jotka nappasivat patsaita ja jopa irrottivat reliefejä.

Kun arkkitehti-arkeologi Christophe Pottier avasi EFEO:n tutkimusaseman Angkorissa uudelleen vuonna 1992, ensisijaisena työnä oli auttaa Kambodžaa restauroimaan rapistuneita ja ryösteltyjä temppeleitä. Pottieria kuitenkin houkuttelivat myös temppelin seinien ulkopuolella olevat erämaat. Hän risteili kuukausien ajan Suur-Angkorin eteläpuoliskolla kartoittaen vanhoja talokumpuja ja pyhäkköjä keinotekoisten lampien lähistöltä. (Edelleen jatkuneet levottomuudet estivät Pottieria tutkimasta alueen pohjoispuoliskoa.) Vuonna 2000 Roland Fletcher ja hänen kollegansa Damian Evans saivat käsiinsä Nasan tutkakuvia Angkorista. Ne olivat varsinainen ilmestys: Sydneyn yliopiston ryhmä ryhtyi yhteistyöhön EFEO:n ja Angkoria hallinnoivan kambodžalaisen APSARA-viraston kanssa ja löysi jälkiä monista muista asutuskeskuksista, kanavista ja vesialtaista etenkin Angkorin luoksepääsemättömistä osista. Donald Cooneyn lennot ovat auttaneet yksityiskohtien tutkimisessa. Ratkaisevia löytöjä olivat tekoaltaisiin ja niistä pois johtaneet väylät, sillä ne lopettivat Groslier’n työn herättämän keskustelun siitä, käytettiinkö jättimäisiä tekoaltaita vain uskonnollisiin rituaaleihin vai peltojen kasteluun. Vastaus on selvästikin sekä että.

Angkorin rakentajien kunnianhimo ällistytti tutkijoita. ”Tajusimme, että Suur-Angkorin maisemat ovat kauttaaltaan keinotekoisia”, Fletcher sanoo. Työläisten ryhmät rakensivat satojen vuosien aikana satoja kilometrejä kanavia ja valleja, jotka hyödynsivät maaston hienoisia korkeuseroja ja johtivat vettä Puokista, Roluosista ja Siem Reapista tekoaltaisiin. Kesän monsuunikuukausien aikana tulvakanavat johtivat pois ylimääräistä vettä. Kun sateet hellittivät lokakuussa tai marraskuussa, kastelukanavat palauttivat varastoimaansa vettä käyttöön. Barayt saattoivat myös kohentaa maaperän kosteutta päästämällä veden imeytymään maan syvyyksiin. Kun vettä sitten haihtui ympäröiviltä riisipelloilta, pohjavettä nousi lähemmäs pintaa kasvien hyödyksi. ”Se oli uskomattoman nokkela järjestelmä”, Fletcher sanoo.

Nokkela järjestelmä saattoi erottaa loistavan kulttuurin keskinkertaisesta. Merkittävä osa kuningaskunnan riisistä kasvoi pengerretyillä pelloilla, jotka olisivat muutoin olleet riippuvaisia monsuunisateista tai Tonle Sapin tulvatasangon virtauksista, ja keinokastelu kasvatti satoja. Se saattoi Fletcherin mukaan myös tarjota hätäapua monsuunin pettäessä. Kyky ohjata ja varastoida vettä olisi tarjonnut suojaa tulviltakin. Kun muut Kaakkois-Aasian kuningaskunnat painivat liian tai liian vähän veden tuomien ongelmien kanssa, Angkorin vesilaitos olisi hänen mukaansa ollut ”erittäin arvokas strateginen voimavara”. Juuri siksi Fletcher hämmentyikin, kun hänen ryhmänsä kaivoi vesijärjestelmästä esiin hieman erikoisemman näytteen angkorilaisesta käsityötaidosta ja havaitsi, että sen olivat ilmeisesti tuhonneet Angkorin omat rakentajat.

Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...