Rituaalisen väkivallan merkkejä kivikauden kalloissa

5 000 vuotta vanhasta hautakammiosta Skotlannista löytyneet tuhannet luut saattavat todistaa, että elämä nuoremmalla kivikaudella ei ollutkaan niin sopuisaa kuin on oletettu.

maanantai 11. heinäkuuta 2011 teksti James Owen, National Geographic News

Pohjois-Skotlannissa sijaitsevalta saarelta löytyi arkeologien mukaan tuhansittain kivikautisia ihmisten luita.

Orkneysaariin kuuluvalla South Ronaldsayn saarella sijaitseva 5 000 vuotta vanha hautapaikka löytyi sattumalta, kun talonomistaja kohensi merinäköalaansa tasoittamalla maakummun.

Viranomaisille asiasta ilmoitettiin vuonna 2010, kun paikan seuraava omistaja Hamish Mowatt aavisti paikan merkityksen.

Mowatt oli laskenut kameran haudan kivipaasikaton alle ja nähnyt mutaisen luukasan päällä lepäävän esihistoriallisen kallon.

"Ennen sitä kukaan ei tiennyt sen olevan arkeologinen kohde", sanoo Orkneyn aluearkeologi Julie Gibson.

Banksin haudaksi nimetyn paikan osittaisissa kaivauksissa on havaittu, että se on ensimmäinen koskematon neoliittinen hautapaikka, joka Skotlannista on löydetty noin 30 vuoteen, sanoi Gibson kesäkuussa.

"On todella epätavallista löytää hauta, jonka sisältö on niin hyvin säilynyt", hän sanoo.

"Olemme löytäneet sekalaisia jäänteitä monista, monista ihmisistä, joita on laskettu tähän hautaan eri aikoina."

Saukkohauta

Paikkaa on kutsuttu myös Saukkohaudaksi, koska siitä löytyi kaivauksen alkuvaiheissa vanhoja saukonluita ja ulostetta ihmisten luiden joukosta.

Eläinten jäänteet viittaavat siihen, että ihmiset kävivät hautapaikalla vain satunnaisesti.

"Siitä voidaan päätellä, että hautaa ei suljettu tiiviisti ja että saukot ramppasivat edestakaisin" koko haudan käyttöajan, sanoo Gibson.

"Jotta niin kävisi, pitäisi kulua ainakin vuosi tai kaksi" hautakäyntien tai hautajaisten välillä.

Monen sukupolven hauta

Maanalainen hauta koostuu 4 x 0,75 metrin keskikammiosta ja sitä ympäröivistä neljästä pienemmästä solusta, jotka on veistetty hiekkakiveen.

Keskikammiota peittävät suuret, veden kuluttamat paadet, jotka seisovat kiviseinien ja -pilareiden varassa.

Tähän mennessä haudasta on löydetty ainakin tuhat luurangon kappaletta, jotka ovat peräisin eri sukupuolista ja ikäryhmistä – myös vauvoista.

Jäänteiden väliin kertyneet lietekerrokset viittaavat siihen, että hautaa käytettiin usean sukupolven ajan, sanoo Gibson.

Ehkä kivikausi ei ollutkaan seesteinen

Orkney Research Centre for Archaeologyn johtamissa kaivauksissa on "hädin tuskin raapaistu pintaa", Gibson lisää.

Hän on varma siitä, että paikasta paljastuu vielä tärkeitä uusia viitteitä neoliittisen kauden hautaustavoista.

Tutkijat toivovat esimerkiksi ihmisluiden DNA- ja isotooppianalyysien paljastavan, olivatko vainajat läheistä sukua toisilleen ja tulivatko he samasta kiinteästä saarelaisyhteisöstä vai onko joukossa myös meren takaa tulleita.

Arkeologit haluavat selvittää myös sen, vietiinkö haudasta luita rituaalitarkoituksiin.

"Tämä hautapaikka on pullollaan jäänteitä, mutta useimmista [muista kivikautisista haudoista] ei ole lopulta löydetty kovin monia ihmisiä", huomauttaa Gibson.

Läheisen Kotkahaudan tuoreissa tutkimuksissa on havaittu, että Orkneysaaren neoliittisten karjankasvattajien elämä olikin paljon vähemmän sopuisaa kuin aiemmin on ajateltu.

Ainakin 20 prosentissa noin puolentoista kilometrin päässä Saukkohaudasta sijaitsevan Kotkahaudan kalloista näkyy vammoja, jotka ovat syntyneet terävien ja tylppien esineiden iskuista.

Nyt vastaavia tutkimuksia tehdään vastikään löydetyn haudan luurangoille.

"Neoliittikauden elämää on pidetty jotenkin hippimäisenä", sanoo Gibson. "Mutta silloin saatettiinkin harjoittaa rituaalista väkivaltaa."


Ehkä sinua kiinnostaa...

Ehkä tämä kiinnostaa sinua ...